Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 08.02.2017 klo 15:00 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko   Pöytäkirja PDF-muodossa  
 
  10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  11 Pöytäkirjantarkastajat
  12 Kuopion kärkihankkeiden markkinointi
  13Kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan selonteko vuodelta 2016
  14Kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan suunnitelma 2017
  15Keskuskentän alueen suunnitteluvaraus
  16Alueen vuokraaminen monitoimiareenaa varten kiinteistöjen 297-12-9904-0 (Puijonlaakson urheilualueet) ja 297-407-2-0 (Koljolanniemi) alueelta / Perustettavan Kiinteistöyhtiö Puijo Areenan lukuun
  17Alueen vuokraaminen jäähallia varten kiinteistön 297-32-9904-5 (Lippumäen urheilualue) alueelta /Tuplajäät Oy
  18 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy
  19  Tontin 297-34-33-3 (Retiisikatu 1) vuokraaminen päiväkotia varten / perustettavan Kiinteistö Oy Kuopion Retiisikatu lukuun
  20 Särkiniemen rivitalotonttien vuokrausehdot
  21Oikaisuvaatimus / tienimimuutos Kauppatie - Koirajärvenraitti
  22Kaupunkiympäristön palvelualueen rakentamisen palvelujen yhdyskuntatekniikan investointikohteiden työohjelma 2017
  23Kuntavaalit 9.4.2017 / vaalien ulkojulistepaikat
  24Alueiden vuokraaminen Väinölänniemeltä Kuopio RockCock -tapahtumaa varten vuosiksi 2017 - 2026
  25 Tiekunnille jaettavien avustusten periaatteet 2017
  26Asemakaavan muutosehdotus / Maljalahti 3-1-6 (Mäkikadun tukikohta)
  27Asemakaavan muutosehdotus / Kellomäen puutarha, Kelloniemi
  28Asemakaavan muutosehdotus / Kumpusaari, Haapaniemen voimalaitoksen ympäristö ja osa Saaristokatua
  29Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / Tuulikanteleen pohjoispuoli, Puijonlaakso 12-16
  30Ranta-asemakaavaehdotus, Nilsiä, Lastuvirta, pienet vesistöt ja Vuotjärvi
  31Lokkitien katusuunnitelmaluonnoksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten
  32KYP tiedonannot 2017

 Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
 
  15-20, 22-25 Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kaupunkirakennelautakunta
  21 Liite B kuntalain mukainen valitusosoitus / kaupunkirakennelautakunta

 Saapuvilla olleet jäsenet
 
  
Iris Asikainen, puheenjohtaja
Keijo Voutilainen, varapuheenjohtaja
Jaakko Kosunen, klo 17 saakka, asiat 1-19
Sirpa Kulin
Anne Paulo-Tuovinen
Pekka Pollari
Varpu Puskala
Jari Ruponen
Maija Svärd
Markku Söderström
Eero Wetzell

 Muut saapuvilla olleet
 
  
Ilkka Raninen
kaupunginhallituksen edustaja, klo 15.35 alkaen, asiat 3-23
Matti Solehmainen
Maaningan edustaja
Ensio Vatanen
Juankosken edustaja
Jarmo Pirhonen, palvelualuejohtaja
esittelijä
Anne Simonen-Ruuskanen, henkilöstö- ja talouspäällikkö
pöytäkirjanpitäjä
Juha Romppanen, va. kaupunkisuunnittelujohtaja
 
Ismo Heikkinen, kaupungininsinööri
 
Jari Kyllönen, kiinteistöjohtaja
 
Terhi Leppänen, tiedottaja
 
Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
klo 15.45 saakka, asiat 1-3
Antti Niskanen, hankepäällikkö
klo 15.45 saakka, asiat 1-3