Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 01.03.2017/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 12

Asianro 639/10.03.02.04/2017

 

 

Palosuojelurahaston käyttö paloasemahankkeissa

 

 

Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 17.2.2017:

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toiminta-alueella on joitakin kuntia, jotka ovat halunneet toteuttaa paloasemien uudishankkeet muilla rahoituksella kuin kunnan oman rahoituksen kautta, esimerkiksi leasing-rahoitus tai yhtiötoimintana. Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on kuitenkin ollut vakiintuneena käytäntönä, että paloasemahankkeiden ehtona on ollut Palosuojelurahaston tuki, joka taas sulkee muita rahoitusmuotoja pois, ja jättää ainoaksi vaihtoehdoksi kuntarahoituksen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksyy periaatteen, että uuden paloaseman rakentamiseksi tai olemassa olevan rakennuksen peruskorjausta varten kunta tai kaupunki voi tuoda itse Palosuojelurahaston maksimiavustussummaa vastaavan tuen hankkeelle, joka vähennetään hankkeen kokonaisarvosta.

 

Avustussumma on vähennettävä hankkeen kokonaiskustannuksista jolloin pääomavuokran perusteeksi jäävät rakennuskustannukset, joissa avustus on huomioitu Palosuojelurahaston rahoitusosuutta vastaavalla tavalla.   Pääomavuokra lasketaan entisen käytännön mukaan rakennuksen poistosuunnitelmaa vastaavalle ajalle.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paavo Tiitta

puh.  017 188 103

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy riskienhallintapäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa