Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2017/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 19

Asianro 2042/10.03.02.04/2016

 

 

Kiuruveden paloasemahanke

 

 

                                                          Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 6.4.2017:                      

 

Kiuruveden paloasema on toiminut väistötiloissa sisäilmaongelmien takia vuodesta 2015, ja Kiuruveden kaupunki käynnisti hankesuunnittelun uuden paloaseman eri vaihtoehtojen selvittämiseksi. Hakesuunnittelu valmistui syksyllä 2016. Hankesuunnittelussa päädyttiin uuden paloaseman rakentamiseen nykyisen paloaseman viereiselle tontille. Kiuruveden kaupunginhallitus on hyväksynyt hankkeen kokouksessaan 14.12.2016, ja Kiuruveden kaupungin talousarvioon on varattu paloaseman rakennuttamista ja suunnittelua varten 100.000 euron määräraha vuodelle 2017 ja vuodelle 2018 50.000 euroa, yhteensä 150.000 e. Hankesuunnitelman mukaan uuden paloaseman alustava kustannusarvio on n. 2,4 m euroa (alv 0%). Toteutussuunnittelusta pidetty tarjouskilpailu päättyi 9.1.2017. Tarjouksia saapui 21 kpl.  Toteutussuunnittelu alkaa huhtikuussa 2017 ja sille on varattu aikaa syksyyn 2017, jolloin alkaa rakentaminen. Uusi paloasema valmistuu 2018.

 

Kiuruveden kaupungin päätöksen mukaan Kiuruveden kaupunki ei hae eikä ota vastaan palosuojelurahaston mahdollista avustusta hankkeelle, vaan Palosuojelurahaston avustussumma, enintään 250.000 euroa,  kompensoidaan kunnan omalla rahoituksella, siten että kunta laskennallisesti pienentää paloasemahankkeen hintaa palosuojelurahaston tuen verran.   Palosuojelurahaston tuki sallii ainoastaan kunnan oman rahoituksen, ja tuesta luopuminen antaa mahdollisuuksia muille, mahdollisesti edullisimmillekin rahoitusmuodoille.

 

Pelastuslautakunta on kokouksessa 1.3.2017 hyväksynyt periaatteen, jossa kaupunki tuo itse Palosuojelurahaston avustussummaa vastaavan tuen hankkeelle, joka vähennetään hankkeen kokonaisarvosta, kun paloaseman pääomavuokra lasketaan.

                                                         

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksyy hankesuunnitelman uuden paloaseman rakentamiseksi Kiuruvedelle.

                                                          Valmistelija                                                           

Paavo Tiitta

puh. +358 17 18 8103

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy hankesuunnitelman uuden paloaseman rakentamiseksi Kiuruvedelle.

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa