Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 94

Asianro 2252/10.03.01.00/2017

 

 

Kissakuusentien ajoratapysäkkien rakentaminen / katusuunnitelmaluonnoksen hyväksyminen nähtävänäoloa varten

 

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

                                                         

 

Kohde                                             Katusuunnitelma koskee Kissakuusentietä nykyisen torialueen kohdalla (välillä Pörönsolantie–Kirkonkyläntie). Nähtäville asetettava katuosuus sijaitsee Karttulan keskusta-alueella (kaupunginosa numero 43).

 

Kissakuusentiellä linja-autopysäkit sijaitsevat nykyisin Vanhainkodintien ja koulun kohdilla sekä liikekiinteistö ABC:n piha-alueella. Torialueen kohdalle rakennetaan kaksi uutta linja-autopysäkkiä jotka korvaavat liikekiinteistö ABC:n pihassa olevan nykyisen linja-autopysäkin.

 

Lähtökohdat                                Kissakuusentie on aikaisemmin ollut Pohjois-Savon ELY-keskuksen hallinnoima maantie (numero 16133). Kissakuusentien parantamiseksi on tehty tiesuunnitelma joka on tullut lainvoimaiseksi 18.2.2011. Kissakuusentien parannustyöt tehtiin vuonna 2012. Vuonna 2014 Kissakuusentien mukainen tiealue muodostui pidetyllä tietoimituksella Kuopion kaupungin omistuksessa olevaksi katualueeksi. Tietoimituksen yhteydessä muodostunutta katualuetta laajennettiin kattamaan mm. nykyisten kevyen liikenteen väylien tilantarpeet.

 

Nyt laadittu maankäyttö- ja rakennuslain mukainen katusuunnitelma on tehty Pohjois-Savon ELY-keskuksen aikaisemmin laatiman ja hyväksymän maantielain mukaisen tiesuunnitelman mukaiselle alueelle. Katusuunnitelman on laatinut Destia Oy.

 

Suunnittelualueella on lainvoimainen asemakaavaa, kaava on hyväksytty vuonna 1969. Asemakaavassa suunnitelma-alue on katualuetta.

 

Suunnittelualue on Kuopion kaupungin omistuksessa. Katualueen pohjoispuolella olevat kiinteistöt ovat yksityisessä omistuksessa.

 

Suunnitelmissa esitetyt viherrakenteet ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa.

 

Suunnitelmaratkaisut               Kissakuusentie on kokoojakatu joka liittyy pohjoispäässä Karttulantiehen ja eteläpäässä Pörönsolantiehen. Ajoradan leveys on noin 6,50 metriä, ajoradan reunat on rajattu reunatuilla. Kevyen liikenteen väylien leveydet vaihtelevat 2,15–3,50 metrin välillä. Väylät kulkevat kadun suuntaisesti osin korotettuna ja osin välikaistalla erotettuna. Kadun ja kevyen liikenteenväylien leveydet ja sivukaltevuudet säilyvät nykyisellään.

 

Kissakuusentien ABC:n puoleinen pysäkki toteutetaan ajoratapysäkkinä siten, että pysäkin odotustilana hyödynnetään nykyistä kevyen liikenteen väylää. Pysäkin odotustilan pituus on 16,00 metriä ja leveys noin 2,15 metriä. Odotustila tehdään betonikivipintaisena, odotustila ja ajorata rajataan reunatuen taakse asennettavalla huomiokiviraidalla. Odotustilan ja paikoitusalueen välissä oleva välikaista betonikivetään. Ajoradan reunassa olevan reunatuen näkyväkorkeus on 12 cm.

 

Kissakuusentien torialueen puoleinen pysäkki toteutetaan myös ajoratapysäkkinä siten, että pysäkin odotustilana hyödynnetään nykyistä välikaistaa. Pysäkin odotustilan pituus on 16,00 metriä ja leveys noin 3,60 metriä. Odotustilaan asennetaan nykyinen ABC:n piha-alueella oleva pysäkkikatos. Välikaistan nykyinen info-taulu siirretään torialueen reunaan sekä istutuksia korvataan uusilla kartiotaatanpihlaja -istutuksilla. Puuistutukset varustetaan runkosuojilla sekä niitä ympäröivät alueet betonikivetään. Ajoradan reunassa olevan reunatuen näkyväkorkeus on 12 cm.

 

Kissakuusentie on kokoojakatu jolla nopeusrajoitus on 40 km/h. Kissakuusentien torialueen puoleisen pysäkin kohdalta nykyinen yhdistetty pyörätien ja suojatien jatke siirretään Linjatien liittymän pohjoispuolelle. Pysäkin eteläpuolella oleva korotettu yhdistetty pyörätien ja suojatien jatke säilyy nykyisellään.

 

Rakennettavien pintojen tasot liittyvät ympäristön olemassa oleviin korkeuksiin. Odotustilojen pinnat muotoillaan kallistamaan ajoradalle päin. Kissakuusentien ajoradalla hulevedet ohjautuvat reunakivien, taitteiden ja sivuojien kautta nykyisiin ritiläkantisiin hulevesikaivoihin.

 

Katuvalaistus säilyy nykyisellään.

 

Karttulan keskusta-alueella Kissakuusentie toimii linja-autoliikenteen pääreittinä. Kissakuusentien uudet linja-autopysäkit parantavat pysäkkien nykyistä liikennöintiä ja saavutettavuutta.

 

Esteettömyys                              Suunnitteluratkaisut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.

                                                         

Kunnossapitoluokka                 Ajorata ja kevyen liikenteen väylät ovat kunnossapitoluokassa I.

 

Kustannukset                              Kissakuusentien ajoratapysäkkien kokonaiskustannusennuste on noin 20 000 € (alv. 0 %).

 

Kustannusarviot sisältävät linja-autopysäkkien rakennuskustannukset kokonaisuudessaan sekä suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset.

 

Linja-autopysäkkien rakentaminen aloitetaan tämän hetkisen tiedon mukaan vuonna 2017.

 

Suunnittelusta tiedottaminen

 

Asukastilaisuutta ei ole kohteen osalta erikseen pidetty. Katualueeseen rajautuville kiinteistöille lähetetään tiedote katusuunnitelman nähtäville asettamisesta.

 

 

Vaikutusten arviointi                Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska linja-autopysäkkien rakentaminen selkeyttää Karttulan keskusta-alueella linja-autojen liikennöintiä.

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelman nähtävillä oloa varten.

 

Liitteet

17

2252/2017 Sijaintikartta

 

18

2252/2017 Pienennös katusuunnitelmasta

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ville-Veikko Pääkkönen

puh. +358 44 718 5312

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa