Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 16.05.2017/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 51

Asianro 3384/12.04.00.00/2017

 

 

Valtuustoaloite / hyvinvointikortti kuntosalille ja uimaan maksuttomaksi pelkkää kansaeläkettä saaville eläkeläisille

 

20 kaupunginvaltuutettua ovat tehneet 24.4.2017 liitteenä olevan valtuustoaloitteen Hyvinvointikortti kuntosalille ja uimaan maksuttomaksi pelkkää kansaneläkettä saaville eläkeläisille.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää lausuntona valtuustoaloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle seuraavaa:

 

Kuopion kaupungissa on vuoden 2016 lopussa ollut Kelalta saadun tiedon mukaan 1 916 kansaneläkettä saavaa kuntalaista. Kuopion kaupungilla on liikuntatiloihin eläkeläisten hyvinvointikortti, joka oikeuttaa uinti- ja kuntosalipalveluiden sekä Kuopio-hallin rata-alueen käyttöön yksittäiskävijänä toimintaan tarkoitetuilla käyttöajoilla. Ko. kortin ovat oikeutettuja saamaan vanhuuseläkeläisten lisäksi myös muut eläkeläisryhmät, kuten työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkeläiset sekä kuopiolaiset 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Vuosikortin hinta on 65,7€ ja ½ vuoden kortin hinta on 37,4€. Näiden lisäksi on hankittava 7,9€ maksava Terve Kuopio-kortti johon palvelu ladataan.

 

Kaupunginvaltuusto voi vaikuttaa maksupolitiikkaan, kun valtuusto päättää talousarviosta. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalvelut on nettosidonnainen yksikkö, jolloin talousarvioon pääsy pakottaa joko kustannusten säästöön tai maksujen keräämisen palveluista. Liikuntapaikkapalveluiden menoista n. 55 % kohdistuu tilavuokriin, 17 % henkilöstömenoihin, 22 % palveluiden ostoon ja 6 % hoitosopimuskumppaneille ja materiaalien hankintaan. Tulot kattavat menoista n. 24 %.  Maksupolitiikassa tulee kuitenkin huomioida yksityisten palveluntuottajien tarjoamien palveluiden hinnoittelu. Vääränlainen hinnoittelu voi vaikuttaa negatiivisesti yksityisten palveluntuottajien liiketoimintaan.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

Liitteet

4

3384/2017 Valtuustoaloite

 

                                                          Valmistelija                                                           

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä palvelupäällikön esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa