Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2017/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 25

Asianro 3835/02.06.04.00/2017

 

 

Saatavien poistaminen tileistä

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Reija Huttunen 3.5.2017:

Kuopion kaupungin laskutus- ja perintäohjeen 47 §:n mukaan epävarmat saatavat on kirjattava luottotappioksi kirjanpitolain säännöksiä noudattaen. Saamisten kirjaamisesta luottotappioihin päättää toimintayksikön tai taloushallinnon palvelukeskuksen esityksestä se, jonka toimivaltaan tehtävä kuuluu johtosääntöjen, toimintasääntöjen tai delegointipäätösten perusteella. Luottotappioiksi kirjattujen saatavien perintää on jatkettava jälkiperinnällä ja estettävä saatavien vanhentuminen.

 

Pohjois-Savon alueellisen pelastustoimen johtosäännön 5 §:n 15. kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä on päättää saatavien tileistä poistamisesta.

Kuhilas on 23.3.2017 , 27.3.2017 ja 27.4.2017  tehnyt saatavien poistoesityksen Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle. Saatavat ovat arvoltaan 7146,46 euroa, 108,10 euroa sekä 1875,00 euroa ja ne ovat muodostuneet pelastuslaitoksen palveluiden myynnistä sekä ensihoitolaskutuksesta. Kuhilas Oy esittää, että luottotappioidaan tililtä saatavat (7146,46 euroa, 108,10 euroa ja 1875,00 euroa) Intrum Justitian luottotappioraporttien sekä kuolinpesiltä saatujen perunkirjojen perusteella.

 

Aineisto poistettavista saatavista on nähtävillä kokouksessa.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksyy Kuhilas Oy:n esityksen 7146,46 euroa, 108,10 euroa  ja 1875,00 euroa saatavien poistamiseksi tileistä. 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Reija Huttunen

puh. +358 44 718 8111

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy Kuhilas Oy:n esityksen 7146,46 euron, 108,10 euron  ja 1875,00 euron saatavien poistamiseksi tileistä. 

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa