Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 24.05.2017/Pykälä 116

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 116

Asianro 3862/10.02.03/2017

 

 

Tiedonanto vireilletulosta ja valmistelusta / Asemakaavan muutos, Niilontie 22 / Rautaniemi 297-37-137-13

 

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Keilanrannan alueelle valmistellaan asemakaavan muutosta. Tavoitteena on muuttaa korttelin rajausta siten, että se vastaa nykyisiä kiinteistön rajoja. Noin 112m2 suuruisen puiston osan muutos osaksi tonttia on kiinteistötekninen muutos.

 

 

Vaikutusten arviointi                Hankeen luonteesta johtuen sillä ei ole olennaisia ympäristö-, sosiaalisia- tai yritysvaikutuksia.

 

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletulo- ja valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

43

3862/2017 Kaavaselostusluonnos liitteineen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ulla Korhonen

puh. +358 44 718 5412

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa