Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 24.05.2017/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 120

Asianro 780/10.02.03/2017

 

 

Tiedonanto vireilletulosta, asemakaava ja asemakaavan muutos / Puijonsarvi

 

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Asemakaavoittamattomalle Puijonsarven kärjen alueella selvitetään täydentävän asuinrakentamisen sijoittamista osittain yleiskaavan mukaiselle virkistysalueelle sekä muodostetaan tontit kolmelle poikkeusluvin rakennetulle asuinrakennukselle. Puistoalueeksi (Kiiskiniemen- ja Päivärannanpuisto) asemakaavoitetulla ranta-alueella selvitetään olevien loma-asuntojen käyttö ja tontin muodostamismahdollisuudet Päivärannan puistossa olevalle omakotitalolle (ns. Vartiaisen talo).

 

 

Vaikutusten arviointi                Uudisrakentamisen ja korttelialueiden muodostamisen myötä ”Puijonsarven nenä” osittain privatisoituu, mutta säilyttää silti maisemallisen merkityksensä. Lisärakentaminen muuttaa jossain määrin ympäristön olosuhteita, mutta pientaloluonteisuudesta ja rakentamisen määrästä johtuen muutosten vaikutukset ovat kohtuullisia ja ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan suhteellisen vähäisiä. Vähäinenkin täydennysrakentaminen on yritysvaikutuksiltaan positiivista.

 

Olemassa olevia omakotitaloja varten muodostettavat erillispientalojen korttelialueet parantavat kiinteistöjen omistajien rakentamismahdollisuuksia ja oikeusturvaa. Oleva tilanne ei olennaisesti muutu, sillä rakennuspaikat ovat olleet omakotitalokäytössä suurimmaksi osaksi jo useita kymmeniä vuosia.

 

 

Esitys                                              MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

Liitteet

52

780/2017 osallistumis- ja arviointisuunnitelma liitteineen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jussi Partanen

puh. +358 44 718 5416

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Anne Paulo-Tuovinen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa