Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 31.05.2017/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 35

Asianro 4382/00.02.03/2017

 

 

Toimitusjohtajan sijainen Kuntatekniikkaliikelaitoksessa

 

 

 

Esitys                                            Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtosäännön 5 § mukaan toimitusjohtajan sijaisena toimii johtokunnan määräämä viranhaltija ja toimintasäännön mukaan 8 §:n mukaan toimitusjohtajan sijaisina toimivat palvelupäälliköt johtokunnan päättämässä järjestyksessä.

                                                     

                                                      Johtokunta on päättänyt 27.9.2016 pidetyssä kokouksessa toimitusjohtajan sijaisten järjestyksen aiemmin, mutta organisaatio- ja henkilöstömuutosten vuoksi esitän järjestystä muutettavaksi.

 

                                                      Kuntatekniikkaliikelaitoksen toimitusjohtajan sijaisena toimivat palvelupäälliköt seuraavassa järjestyksessä:

 

                                                      1.                        Ylläpitopäällikkö

                                                      2.                        Talous- ja henkilöstöpäällikkö

                                                      3.                        Kehittämispäällikkö

 

                                                      Valmistelija                                                         

 

 

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                          Toimitusjohtaja Seppo Hiekkala

 

Johtokunta hyväksyy esityksen.

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa