Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2017/Pykälä 214

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 214

Asianro 729/10.02.00/2017

 

 

Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 / lausunto

 

 

                                                      Lausuntopyyntö 10.5.2017

                                                      Pohjois-Savon liitto                 

 

Pohjois-Savon maakuntahallitus päätti kokouksessaan 23.1.2017 käynnistää Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 laadinnan 1. vaiheen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 30.1.2017 -28.2.2017. Määräaikaan mennessä liitto sai 20 lausuntoa/mielipidettä ja määräajan jälkeen saapui neljä mielipidettä. Kaavasta voi antaa palautetta koko kaavaprosessin ajan.

 

Palautteen johdosta olemme päivittäneet maakuntakaavan OAS:aa merkittävällä muutoksella Liikenneviraston ja Pohjois-Savon ELY:n lausuntojen perusteella koskien Päijänne-Saimaa – kanavavarauksen kumoamista. Maakuntahallitus jätti asian pöydälle 24.4.2017 kokouksessaan. 5.5. pidimme neuvottelutilaisuuden kanavaan liittyen. Vt 5 Leppävirran kohdan yleissuunnittelu alkaa ja voimassaoleva maakuntakaava edellyttää kanavan huomioimisen. Alustavien tietojen mukaan parantaminen maksaa 15 milj. € ja kanavan huomioiminen nostaa kustannuksia 50 %:lla. Liikennevirasto ei voi hyväksyä yleissuunnitelmaa vastoin maakunta- ja yleiskaavaa, joten tilanteessa, jossa Päijänne-Saimaa kanavan rahoitus ja toteutuminen on laskelmien perusteella kannattamatonta, liitto esittää Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 1. vaiheessa kanavavarauksen kumoamista. Pohjois-Savon liitto lähettää oheisen päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksenne ja pyytää lausuntoanne erityisesti esitetystä Päijänne-Saimaan kanavan kumoamisesta. Lausunto on toimitettava kirjallisesti osoitteeseen kirjaamo@pohjois-savo.fi tai Pohjois-Savon liitto, PL 247 (Sepänkatu 1), 70101 Kuopio 5.6.2017 mennessä.

 

 

                                                      Lausunto

                                                      va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

                                                      Strateginen maankäytön suunnittelu

 

Pohjois-Savon liitto pyytää Kuopion kaupungin lausuntoa Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040, maakuntakaavan tarkistamisen 1. vaiheen päivitetystä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausuntopyyntö koskee erityisesti esitystä Päijänne-Saimaa – kanavavarauksen kumoamisesta. Kumoaminen perustuu Liikenneviraston ja Pohjois-Savon ELY:n lausuntoihin.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy seuraavan lausunnon:

 

Kuopion kaupunki katsoo, että valtatien VT5 toimintaedellytysten ja sisävesien mahdollisuuksien kehittäminen on tärkeää. Maakuntakaavan tarkistustyössä valtatie VT5 ja Päijänne-Saimaa –kanavavaraus on edelleen syytä säilyttää. Maakuntakaavan ja valtatien VT5 suunnitteluprosesseissa on mietittävä luovia ratkaisukeinoja tulevaisuuteen tähtäävien ja eri toteutusaikatauluihin sijoittuvien hankkeiden toteuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi. Valtatien VT5 kehittäminen on keskeinen näkökohta ja sen rakentaminen on varmistettava. Kanavavarauksella ei saa olla hidastavaa vaikutusta tien toteutukselle eikä se tässä vaiheessa saa aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia. Ratkaisukeinoja selvitettäessä on molemmat maakuntakaavan ja valtatien VT5 suunnitteluprosessit hyvä kytkeä toisiinsa.

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Juha Romppanen

puh. +358 44 718 5410

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja todettiin samalla, että valtatien VT5 toimintaedellytysten ja sisävesien mahdollisuuksien kehittäminen ovat molemmat tärkeitä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa