Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 28.06.2017/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 10

Asianro 4257/10.02.06.03/2017

 

 

Nimistötoimikunta

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Nimistötoimikunta perustettiin ensimmäisen kerran kaupungin rakennuskonttorin aloitteesta kaupunginhallituksen päätöksellä vuonna 1942. Tämän toimikunnan toiminta päättyi tiettävästi vuonna 1945.

 

Vuonna 2004 kaupunginhallitus hyväksyi kansalaisaloitteesta tehdyn ehdotuksen nimistötoimikunnasta jolloin todettiin, että nykyinen laaja kaupunkialue vaatii nimistön entistä tarkempaa suunnittelua. Nykyinen nimistötoimikunta on perustettu vuonna 2005 teknisen viraston esityksestä.

 

Nimistötoimikunta käsittelee uusien kaava-alueiden nimistöä, nimimuutosehdotuksia ja nimien oikeinkirjoitusongelmia. Toimikunta kokoontuu tarvittaessa ja tekee kaavoittajalle ehdotuksia uuden kaava-alueen nimistöstä tai kuntaliitoksesta aiheutuvien katunimien muutoksista. Toimikunnassa on edustaja kaupunkirakennelautakunnasta, kaavoituksesta, kulttuurihistoriallisesta museosta, ympäristönsuojelusta, viher- ja virkistysaluesuunnittelusta, paikkatietopalveluista ja viestinnästä.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta nimeää edustajansa nimistötoimikuntaan toimintakaudelle 12.6.2017 - 31.5.2021.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta valitsi yksimielisesti Eija Vähälän edustajakseen nimistötoimikuntaan.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa