Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 09.08.2017/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 4

Asianro 5646/00.02.03/2017

 

 

Läsnäolo hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksessa sekä varajäsenen kutsuminen 12.6.2017 - 31.5.2021

 

 

Hallintosäännön 136 §:ssä on määräykset läsnäolosta kokouksissa ja 135 §:ssä määräys varajäsenen kutsumisesta kokoukseen.

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksissa pöytäkirjanpitäjänä on toiminut henkilöstö- ja hallintopäällikkö ja teknisenä sihteerinä johdon tukipalvelujen hallintosihteeri. Pysyvä läsnäolo-oikeus on ollut asiakkuusjohtajilla ja talouspäälliköillä. Lisäksi esittelijä on voinut kutsua käsiteltävien asioiden asiantuntijat kokoukseen.

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Puheenjohtaja

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää seuraavaa:

- Lautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii henkilöstö- ja hallintopäällikkö ja teknisenä sihteerinä johdon tukipalvelujen hallintosihteeri. Henkilöstö- ja hallintopäällikön ollessa estynyt tai esteellinen pöytäkirjanpitäjänä toimii sijainen. Hallintosihteerin ollessa estynyt tai esteellinen teknisenä sihteerinä toimii toinen kokoukseen erikseen määrätty hallintosihteeri.  

- Pysyvä läsnäolo-oikeus on asiakkuusjohtajilla ja talouspäälliköillä. Lisäksi esittelijä saa kutsua käsiteltävien asioiden asiantuntijat kokoukseen.

- Lautakunnan jäsenet kutsuvat estyneenä ollessa sijaansa varajäsen. Poissaolosta voi ilmoittaa etukäteen myös lautakunnan pöytäkirjanpitäjälle tai hallintosihteerille. 

 

Päätös                                            Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas toimii esittelijänä tässä asiassa.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Hetti Rytsy saapui kokoukseen klo 15.05 tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa