Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 20.09.2017/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 51

Asianro 4148/10.02.03/2015

 

 

Asemakaavan muutosehdotus / Savon koulutuskuntayhtymä / Presidentinkadun ympäristö

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutosehdotuksella mahdollistetaan Savon Koulutuskuntayhtymän oppilaitosalueen muuttaminen asuinkerrostaloalueeksi ja oppilaitoksen siirtyminen Savilahteen sekä Keskuskentän alueelle asuin-, liike-, toimisto-, urheilu- ja virkistyspalvelujen tilojen rakentaminen.  Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu lautakuntalausunnot. Ehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Ehdotusta on muutettu lausuntojen johdosta mahdollistamalla yleistä rakentamista kortteliin 98, tarkentamalla puistomuuntamoiden sijaintia, turvaamalla sammutusveden saatavuus, varautumalla 3D-kiinteistönmuodostukseen ja tarkistamalla rakennusoikeuksia.  Muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.

 

Kaava-alue                                    Kaava-alue sijaitsee Haapaniemellä, nykyisellä keskuskentän ja ammattioppilaitoksen alueella. Muutosalue rajautuu lännessä Kaartokatuun, etelässä Aulis Rytkösen katuun ja idässä Presidentinkatuun.  Alue yhdistyy idässä Myhkyrinpuistoon ja pohjoisessa Myllykallionpuistoon. Alue on näkyvä ja kaupunkikuvallisesti merkittävä. Kaavamuutosalueen laajuus on 19,74 ha.

 

Käsittelyvaiheet                         Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen 12.4.2017. Muutosehdotus on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 24.4.–24.5.2017. Aineisto on lähetetty tiedoksi mahdollista lausuntoa varten Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalle, lisäksi aineisto lähetettiin tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Pohjois-Savon Liitolle. Lausunnon aineistosta antoivat ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue, Kuopion Vesi Liikelaitos ja Pohjois-Savon Pelastuslaitos. Sidosryhmälle tarkoitetussa lausuntokokouksessa kaavaehdotuksesta lausuivat Viher- ja virkistysaluesuunnittelu, Hyvinvoinnin palvelualue, Maaomaisuuden hallintapalvelut ja Kuopion Sähköverkko Oy. Ehdotuksesta ei jätetty yhtään muistutusta.

 

Lausunnoissa esitettyjen kannanottojen takia kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakennelautakunnan kautta.

 

Lausunnot                                     Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä.

 

Muutokset asemakaavan muutosehdotukseen

 

Asemakaavan muutosehdotusta on muutettu lausuntojen johdosta mahdollistamalla yleistä rakentamista kortteliin 98 (kaupungin päiväkoti), tarkennettu puistomuuntamoiden sijaintia, lisätty sw-merkinnät sammutusvesien saatavuuden turvaamiseksi, lisätty yhdelle AO-tontille rakennusoikeusluku, lisätty urheilutoimintaa palvelevaa rakennusoikeutta stadionille 1 000 m² sekä on varauduttu tulevaan 3D-kiinteistönmuodostukseen mahdollistamalla maanalaisten autopaikkojen korttelialueiden muodostaminen.

 

Vaikutusten arviointi                Asemakaavamuutoksella on positiiviset ilmasto- ja yrityspoliittiset vaikutukset rakentamisen sijoittuessa keskustaan, parantaen keskustan asuntotarjontaa, palveluja ja virkistystoimintaa. Hanke on perusteltu myös kaavatalouden ja kestävän kehityksen kannalta.

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että se esittää asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Ehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Presidentinkadun ympäristön alueeseen liittyen tulee tehdä sopimus MRL 12 a luvun mukaisesta, yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

Asiakirjoja voidaan muuttaa ja täydentää ennen päätöskäsittelyä.

 

 

Liitteet

7

4148/2015 Ehdotusvaiheen lausunnot ja vastineet

 

8

4148/2015 Pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen

 

9

4148/2015 Kaavaselostus ilman liitteitä (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

10

4148/2015 Valmisteluvaiheen lausunnot, mielipiteet ja vastineet (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

11

4148/2015 Kaavaselostuksen liitteet 5.1...5.7 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

12

4148/2015 Kaavaselostuksen liitteet 7.1...7.3 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

13

4148/2015 Kaavaselostuksen liite 9.1 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

14

4148/2015 Rakentamistapaohje (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pauli Sonninen

puh. +358 44 718 5439

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että Markku Söderström poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) koko-uksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa