Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 30.11.2017/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 32

Asianro 7240/08.01.00/2017

 

 

Tarjouskilpailun ratkaisu Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenteen aikataulukirjojen ja reittikarttojen painotöistä vuosina 2018-2020

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

 

Kuopion kaupunkiseudulla on toimitettu kaksi kertaa vuodessa jokaiseen talouteen painettu joukkoliikenteen aikataulukirja, joka on sisältänyt myös Pohjois-Savon Ely -keskuksen ja markkinaehtoisen liikenteen aikatauluja. Kirja on painettu erikseen kesä- ja talviaikataulukausia varten. Reittikarttoja on esillä mm. kaupunkiliikennealueen pysäkkikatoksissa. Nykyinen, vuonna 2015 kilpailutettu sopimus painotöistä päättyy kuluvan vuoden lopussa.

 

Seudulla katsotaan painetut aikataulukirjat ja reittikartat edelleen tarpeelliseksi asiakasinformaation kannalta. Siksi aikataulukirjojen ja reittikarttojen painotyöt kilpailutettiin uudelleen vuosiksi 2018-2020 avoimella menettelyllä. Sopimusaika on kolme vuotta ja sitä on mahdollista jatkaa yhdellä lisätilausvuodella. Hankinnasta julkaistiin ennakkoilmoitukset HILMA-julkiset hankinnat ilmoituskanavalla 13.6.2017 ja Euroopan yhteisöjen virallisen lehden TED-tietokannassa 14.6.2017. Varsinaiset hankintailmoitukset julkaistiin HILMAssa 1.10.2017 sekä TED:ssä 4.10.2017.

 

Määräaikaan mennessä saatiin 11 tarjousta. Yksi tarjous tuli myöhästyneenä, ja se palautettiin avaamattomana. Tarjouspyynnön kriteerit täyttävistä tarjoajista ja tarjouspyynnön mukaisista tarjouksista valittiin hinnaltaan halvin.

 

Halvimman tarjouksen teki PunaMusta Oy tarjoushinnalla 27 085 € / vuosi (alv 0 %). Vuosihinta sisältää painotyöt kesä- ja talviaikataulukirjoille sekä reittikartat molemmille aikataulukausille. Yhteenveto tarjouksista on liitteenä.

 

Vaikutusten arviointi                Esitys on yritys- ja ympäristövaikutuksiltaan myönteinen, koska aikataulukirjat ja reittikartat ovat tärkeä osa asiakasinformaatiota ja niillä lisätään tietoa käytettävissä olevista palveluista ja sitä kautta edistetään joukkoliikenteen käyttöä.

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenteen aikataulukirjojen ja reittikarttojen painotöiden toteuttajaksi vuosille 2018-2020 valitaan PunaMusta Oy vuosihintaan 27 085 € (alv 0 %).

 

Liitteet

1

7240/2017 Tarjouspyyntö

 

2

7240/2017 Tarjousten avauspöytäkirja

 

3

7240/2017 Tarjousten vertailu

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa