Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 30.11.2017/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 36

Asianro 8746/02.08.00.01/2017

 

 

Joukkoliikennepalvelujen hankinta Nilsiän ja Vehmersalmen alueille

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaan Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää yksinomaan toimivalta-alueellansa harjoitettavan joukkoliikenteen hankinnasta ja kilpailuttamisesta sekä hyväksyy tehtävät sopimukset ja valvoo niiden noudattamista.

 

Joukkoliikennelautakunta on tehnyt päätökset 1.7.2014 toimivalta-alueella käynnistyneistä liikenteistä ja sen jälkeen kaikista uudelleen kilpailutetuista liikenteistä. Varsinaisen kilpailutuksen on hoitanut joukkoliikenneyksikkö hyödyntäen IS-Hankinta Oy:n asiantuntija-apua kilpailutuksen teknisissä asioissa. Päätösten pohjalta solmittujen liikennöintisopimusten valvonnasta käytännössä on vastannut joukkoliikenneyksikkö.

 

Kansallinen hankintalaki uudistui kuluvan vuoden alussa, jonka vuoksi Kuopion kaupungin hankintaohjetta on päivitetty tarvittavilta osilta. Kaupunginjohtajan johtoryhmä hyväksyi 31.10.2017 päivitetyn ohjeen, jonka mukaan kaupungin hankinnat kilpailuttaa pääsääntöisesti IS-Hankinta Oy. Päälinjauksen ulkopuolelle jäävät vain erikseen sovittavat erityishankkeet kuten rakennusurakat, suorahankinnat ja pienhankinnat. Näiden hankintojen osalta toimitaan voimassa olevien hallinto- ja toimintasääntöjen mukaisesti. Palvelualueet, liikelaitokset ja taseyksiköt vastaavat omissa kilpailutuksissaan itse kilpailuttamis- ja sopimuskäytännöistä IS-Hankinta Oy:n toimiessa konsultoivassa roolissa.

 

Joukkoliikennepalvelujen hankinnat katsotaan nykyisen lainsäädännön mukaan kuuluvan erityishankintalain (laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista) piiriin. Kaupungin hankintaohjeen mukaan joukkoliikennepalvelujen hankinnat tulisi kuitenkin tehdä IS-Hankinta Oy:n kautta.

 

Hankintayhtiöllä ei ole tällä hetkellä sellaista joukkoliikenneasiantuntemusta, jonka perusteella hankinnat voitaisiin siirtää hankintaohjeen mukaisesti kokonaan sille. Kokonaisuuden hallinta edellyttää käytännön liikennöinnin perusteellista tuntemusta ja kykyä tehdä nopeita ratkaisuja. Liikennöintisopimusmallin vaihtuminen joukkoliikennelautakunnan päätöksen mukaisesti kannusteurakkamallista bruttosopimusmalliin asiantuntemuksen merkitys kasvaa nykyisestään erityisesti kaupunkiliikenteessä. Tämän vuoksi hankintojen siirrosta hankintayhtiölle ei olisi odotettavissa ainakaan tässä vaiheessa odotettua hyötyä joukkoliikenneyksikön työmäärään.

Maaseutuliikenne alueella on tarjonnaltaan ja matkustajamäärältään kaupunkiliikennettä selkeästi pienimuotoisempaa. Tämän vuoksi voisi olla perusteltua kokeilla jonkun maaseutukohteen hankinnan hoitamista IS-Hankinta Oy:n kautta. Kokeilukohteena voisi olla Kuopion Nilsiän ja Vehmersalmen alueet, joiden kannusteurakkasopimukset umpeutuvat 3.6.2018. Liikennekokonaisuudet tulee kilpailuttaa heti alkuvuodesta 2018 ja ne kilpailutetaan bruttosopimusmallilla. Toimeksiannolla IS-Hankinta Oy kilpailuttaisi, tekisi ratkaisun kilpailusta, solmisi sopimuksen ja vastaisi sopimuksen hallinnasta.

 

IS-Hankinta Oy perii normaalin käytännön mukaan sopimuskumppanilta 0,3 %:n komission sopimushinnasta. Tämän liikenteenharjoittajat sisällyttävät todennäköisesti tarjoushintoihinsa, jota kautta kustannus tulee lopulta viranomaisen maksettavaksi. 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle päätettäväksi, että se siirtää päätösvallan Nilsiän ja Vehmersalmen alueiden joukkoliikennepalvelujen hankinnoista IS-Hankinta Oy:lle 4.6.2018 voimaanastuvien bruttoliikennesopimusten osalta.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa