Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 13

Asianro 8792/02.02.00/2017

 

 

Savo-Pielisen jätelautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma 2018

 

 

Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

 

Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. Kunnan toimielinten on talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä niihin perustuvissa käyttösuunnitelmissa hyväksyttävä toimintaa ja taloutta koskevat tavoitteet. Kuopion kaupunginvaltuusto käsittelee koko kaupungin talousarvion kokouksessaan 18.12.2017. Talousarvion hyväksymisen jälkeen lautakunnat hyväksyvät palvelualueiden käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmalla määritellään talousarvion mukaisten rahojen käyttö. Savo-Pielisen jätelautakunnan osio on mukana kaupunkiympäristön palvelualueen käyttösuunnitelmassa, jonka hyväksyy kokonaisuutena kaupunkirakennelautakunta.

 

Savo-Pielisen jätelautakunta ei käsittele erikseen talousarvioluonnoksen 2018 valmistelutilannetta vuonna 2017, koska lautakunnan nimeämisen pitkittymisestä johtuen syyskaudella on ainoastaan yksi kokous. Koska käyttösuunnitelmat on hyväksyttävä lautakunnissa 31.1.2018 mennessä, käsittelee jätelautakunta ainoastaan käyttösuunnitelman kaupunginjohtajan talousarvioesityksen mukaisena (kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 27.11.2017).

 

Vuodelle 2018 jätelautakunnan määräraha on 332 000 euroa.  Jätelautakunnan toiminnan kustannukset katetaan kokonaisuudessaan jätemaksuilla (perusmaksun jätelautakuntaosalla), joten nettotulos on nolla. Jätelautakuntaosa pysyy samana kuin vuonna 2017: vakituisilla asuinkiinteistöillä jätelautakuntaosa on 2,50 euroa vuodessa (alv 0%) ja vapaa-ajan asunnoilla 1,25 euroa vuodessa (alv 0%).

 

Tavoitteiksi ja painopisteiksi vuoden 2018 toiminnalle esitetään vuonna 2017 aloitetun jätehuollon palvelutason määrittelyn loppuun saattaminen ja hyväksyminen sekä toimintamallin luominen saostus- ja umpisäiliölietteiden jätehuollon seurantaan ja tilanteen läpikäynnin aloittaminen.  Lisäksi käynnistetään Outokummun kaupungin alueella sijaitsevien jätehuoltoon liittymättömien kiinteistöjen kehottaminen järjestetyn jätehuollon piiriin.

 

Käyttösuunnitelma sisältää toiminnan suunnittelun vuodelle 2018 sekä suunnitelman jätelautakunnan tuloista ja menoista. Käyttösuunnitelmassa on esitetty lisäksi toiminnan laatua ja tuloksellisuutta arvioivat mittarit; asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöjen liittymisaste järjestettyyn jätehuoltoon (liittyneiden %-osuus kaikista kiinteistöistä) ja jätehuoltoviranomaiselle saapuvien hakemusten käsittelyaika (viikkoa).

 

Liittymisaste kertoo jätehuollon seurantatyön tehokkuudesta. Tavoitteena on, ettei liittymisaste laske, vaan päinvastoin nousee vähitellen edelleen. Hakemusten käsittelyaika kuvaa puolestaan viranomaispalvelun toimivuutta asiakkaan kannalta. Jätehuollon viranomaispalveluissa on palvelulupauksena, että hakemukset käsitellään yhtenäisin ratkaisulinjoin ja viranhaltijapäätökset tehdään kuudessa viikossa.  Jos käsittelyaika on poikkeuksellisesti tätä pidempi, tiedotetaan asiasta asiakkaalle. Tavoitteena kuitenkin on, että hakemukset saataisiin käsiteltyä tätä nopeammin, keskimäärin neljässä viikossa.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Jätelautakunta hyväksyy käyttösuunnitelman vuodelle 2018.

 

 

Liitteet

5

8792/2017 Käyttösuunnitelma: vuoden 2018 toiminta

 

6

8792/2017 Käyttösuunnitelma: vuoden 2018 tulot ja menot

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hanna Kisonen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

 

Lautakunta hyväksyy vs. palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa