Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 9

Asianro 8786/00.02.03/2017

 

 

Savo-Pielisen jätelautakunnan kokouspäivät kevätkaudella 2018

 

 

Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

 

Savo-Pielisen jätelautakunta on toimintavuosinaan kokoontunut 3-5 kertaa vuodessa. Lautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kahdesti kevätaikaan ja kahdesti syysaikaan. Oikein mitoitetulla kokousmäärällä varmistetaan lautakuntatoiminnan taloudellisuus ja tehokkuus. Tarpeen mukaan voidaan järjestää ylimääräinen kokous. Jos käsiteltäviä päätösasioita ei ole, on kokous mahdollista perua. Jätelautakunta päättää nyt kahdesta kokouskerrasta keväälle. Syksyn kokouspäivistä päätetään myöhemmin.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Kokouspäivämäärät kevätkaudelle 2018 ovat keskiviikko 28.3. ja torstai 7.6.

 

Mikäli asioiden käsittelytilanne sitä vaatii, voidaan jotakin kokousta esittelijän toimesta siirtää. Tästä ilmoitetaan vähintään kuukautta ennen kokouspäivää jätelautakunnan jäsenille. Tarvittaessa voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia. Jos käsiteltäviä päätösasioita ei ole, voidaan jokin kokous tarvittaessa perua.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hanna Kisonen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

 

Lautakunta hyväksyy vs. palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa