Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Lähidemokratiajaosto

23 §

14.11.2017

Kaupunginhallitus

190 §

20.11.2017

 

§ 28

Asianro 8560/12.03.01.02/2017

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksena -hanke

 

 

Päätöshistoria

 

Lähidemokratiajaosto 14.11.2017 23 §

 

 

                                                      Kirkonkylät palvelukeskuksena –hanke kehittää eri sektoreiden välistä tila-, palvelu- ja budjettikumppanuutta. Toimenpiteet tähtäävät kirkonkylien kyläkeskusten tyhjien ja vajaakäyttöisten tilojen käyttöasteen nostoon kehittämällä kumppanuuksia. Tavoitteena on saada tiloihin uudenlaisia käyttötarkoituksia, palveluita ja toimintaa. Hankkeen hallinnoija ja toteuttaja on lähestynyt Kuopion kaupunkia liitteen mukaisella hankeselvityksellä. Hankkeessa avataan pilottikirkonkylien ja kyläkeskusten haku. Kuopiosta toivotaan hakijoiksi entisiä kuntakeskuksia, mikä tarkoittaa Kuopion kaupungin pitäjäraatialueita. Pilottikohteen valinnassa kriteerinä on kunnan sitoutuminen ja merkittävä rooli kehittämistoimenpiteissä. Omaa rahoitusta ei vaadita.

 

Vaikutusten arviointi             -

 

 

Esitys                                        

 

 

Liitteet

 

8560/2017 Hankkeen esittely

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

 

Lähidemokratiajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki osallistuu hankkeeseen ja käynnistää pitäjäraadeille hankehaun. Pitäjäraadit voivat esittää omat ehdotuksensa kehittämiskohteiksi omalta alueeltaan. Lähidemokratiajaosto valitsee ehdotuksista pilottikohteet, jotka esitetään edelleen varsinaiseen pilottihakuun.

 

 

Päätös                                       Esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että viimeinen lause päätösehdotuksesta poistetaan. Pitäjäraadit voivat esittää omat ehdotuksensa kehittämiskohteiksi omalta alueeltaan.

 

Pitäjäraadit tekevät hanke-esityksensä Kirkonkylät palvelukeskuksena -hankkeen valintaraadille ja tiedoksi lähidemokratiajaostolle 12.12.2017 mennessä.

 

Lähidemokratiajaosto hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 20.11.2017 190 §

 

 

Vaikutusten arviointi             -

 

 

Esitys                                        

 

 

Liitteet

 

8560/2017 Hankkeen esittely

 

 

8560/2017 Saatekirje pilottihaku

 

 

8560/2017 Pilottien hakulomake

 

 

8650/2017 Mediatiedote 191017

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

 

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää lähidemokratiajaoston esityksen mukaisesti, että kaupunki osallistuu hankkeeseen ja käynnistää pitäjäraadeille hankehaun. Pitäjäraadit voivat esittää omat ehdotuksensa kehittämiskohteiksi omalta alueeltaan.

 

Päätös                                       Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 


 

 

Lähidemokratiajaosto 13.12.2017:

 

Pilot-hanke -esitykset jaetaan kokouksessa. Yhteenveto hakemuksista liitetään pöytäkirjaan.

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

Liitteet

1

8560/2017 Hankkeen esittely

 

2

8560/2017 Saatekirje pilottihaku

 

3

8560/2017 Pilottien hakulomake

 

4

8650/2017 Mediatiedote 191017

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

 

Lähidemokratiajaosto tutustuu pitäjäraatien pilottihanke-ehdotuksiin ja merkitsee ne tiedoksi.

 

 

Päätös                                          Jaosto edellytti, että hankkeen toteutuksesta kerätään systemaattisesti tietoa ja kokemuksia, muilta osin asia merkitään tiedoksi.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa