Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8509/2017 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 42

Asianro 8509/02.05.00.00/2017

 

 

Käyttömaksujen linjaukset 2018 / Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen
Liikuntahallit ja paikat

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tulotavoite määräytyy kaupunginvaltuuston talousarvion mukaisesti. Toimintasäännön mukaan käyttömaksujen määräytymisen perusteista päättää hyvinvoinnin edistämisen lautakunta ja varsinaiset käyttömaksut päättävät palvelupäälliköt.

 

Käyttömaksujen perusteiden määrittelyn lähtökohtana on Kuopion kaupungin strategia, kaupungin talousarvio vuodelle 2018 ja niistä johdettavat vuodelle 2018 asetettavat tavoitteet sekä aiemmin käyttömaksujen käyttöön otosta ja niiden suuruuden määräytymisestä tehdyt päätökset.

 

Aiempina vuosina 2013, 2014 ja 2015 korotustaso on ollut keskimäärin noin 10 – 15 % joissain tapauksissa korotus on voinut olla suurempikin.  Ale- ryhmien (alle 18- vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, ja siviilipalveluksessa olevat, invalidit, työttömät) käyttömaksujen korotus on ollut keskimäärin 3 – 5 % poikkeuksena vuosi 2015, jolloin käyttömaksujen korotustaso oli keskimäärin noin 10 %.  Vuosina 2016 ja 2017 käyttömaksuihin ei tehty yleisiä tasokorotuksia. Jääurheiluun otettiin käyttöön vuonna 2013 kokonaan uudet markkinahintoihin perustuvat käyttömaksut ja muodostettiin lasten ja nuorten jääurheilun tilatukijärjestelmä.

 

Vuoden 2018 käyttömaksujen linjausten lähtökohtana on asiakasmäärien kasvattaminen erityisesti yksittäiskäytön osalta ja palveluiden hiljaisina aikoina.      

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta linjaa käyttömaksujen tarkistusten perusteet omatoimisen hyvinvoinnin palveluille vuodelle 2018 seuraavasti:

 

1.       Käyttömaksuihin ei tehdä yleistä tasokorotusta.

 

2.       Palveluiden hinnoittelua voidaan alentaa erityisesti hiljaisina aikoina ja palveluissa, joissa hinnoittelun alentamisen voidaan katsoa lisäävän palvelun käyttöä.

 

3.       Palveluiden kohderyhmähinnoittelua voidaan uudistaa palveluiden käyttöön kannustavasti.

 

4.       Museoiden maksupolitiikassa seurataan museoalan hinnoittelua ja otetaan huomioon palveluista syntyvät kustannukset, esimerkiksi erityisnäyttelyiden aikana voidaan periä korotettua pääsymaksua.

 

5.       Uusien opiskelijoiden hyvinvointikortti, jolla tarjotaan tutustumiskäynnit Kuopion kaupungin hyvinvointia edistäviin palveluihin, toteutetaan myös vuonna 2018.

 

6.       Päiväpassi, jolla pyritään aktivoimaan hiljaisten aikojen käyttöä liikuntahalleissa, jatketaan toistaiseksi.

 

7.       Kuukausipassin käyttöä jatketaan toistaiseksi.

 

8.       Henkilöstön hyvinvointikortin käyttöä jatketaan toistaiseksi.

 

9.       Kuopion kaupunginkirjaston aikuisten aineiston myöhästymismaksuihin ja noutamattoman varatun aikuisten aineiston sanktiomaksuihin ei tehdä korotuksia (myöhästymismaksu 0,30 euro/päivä, noutamattoman varauksen sanktiomaksu 2 euroa/varaus). 1.1.2017 voimaan astuneen kirjastolain mukaisesti kunta voi sanktioida noutamattoman varauksen omakustannusarvon mukaisesti. Noutamattoman varauksen sanktiomaksulla ohjataan varaaminen asiakkaalle tarpeelliseen aineistoon ja vältetään varausten määrän ja sen myötä kuljetus- ja ilmoituskustannusten hallitsematon kasvu. Lasten ja nuorten aineisto on ollut ilmaiseksi varattavaa ilman noutamattoman varauksen sanktiomaksuja jo aiemmin, lasten ja nuorten aineistossa ei myöskään ole ollut myöhästymismaksuja. Tällä on pyritty edistämään lasten ja nuorten lukemisharrastusta. 

 

10.   Kuopion kaupunginkirjaston kaukolainausmaksut asiakkaalle määräytyvät kaukolainan lähettävän kirjaston perimien maksujen mukaisesti ja sisältävät lisäksi Kuopion kaupunginkirjastolle tulevan postitus- ja käsittelykulun. Myös muut asiakkailta perittävät maksut (kopiointi, kirjastokortti kadonneen tilalle, kassit yms. tuotteet) määräytyvät omakustannearvon mukaisesti huomioiden työn osuuden.

 

11.   Kuopion kaupunginkirjaston perimät vuokrat asiakkaille ja Kirjastokahvilalle vuokrattavista tiloista pysyvät ennallaan (kokoussali ja näyttelytila). Mikäli käyttöön saadaan järjestettyä uusia asiakkaille vuokrattavia tiloja, vuokrat näistä suhteutetaan nykyisten asiakkaille vuokrattavien tilojen tasolle. Kirjastolla on oikeus antaa tila ilmaiseksi käyttöön kirjastopalveluja tukevalle toiminnalle ja kirjaston kanssa yhteistyössä järjestettyihin tilaisuuksiin.

 

12.   Asukas- ja kyläyhdistyksiltä tai niihin rinnastettavilta toimijoilta ei peritä käyttömaksuja heidän järjestämien toimintansa edellyttämien kokousten osalta omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden hallinnoimissa tiloissa eikä niissä tilatarpeissa, jotka liittyvät suoraan kaupunkia hyödyntävään toimintaan (esimerkiksi asuinalueen ympäristön siivoustalkoiden järjestelyt). Muilta osin asukas- ja kyläyhdistykset rinnastetaan muihin rekisteröityihin yhdistyksiin järjestettävän toiminnan perusteella.

 

13.   Asukas- ja kyläyhdistyksiltä tai niihin rinnastettavilta toimijoilta ei peritä tontinhaltijan luvan käsittelymaksua heidän omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden hallinnoimilla alueilla järjestämien kaikille kaupunkilaisille avoimien ulkotapahtumien osalta.

 

14.   Supersyysloman ja hyperhiihtolomalla jatketaan maksuttomuuskäytäntöä siten, että liikuntapaikkojen yksittäiskäyttö on alle 18-vuotiaille maksutonta seura- tai tapahtumatoimintaan varattujen käyttöaikojen ulkopuolella sekä super- ja hyperhiihtoloman maksuttomaan ohjelmatarjontaan liittyvässä toiminnassa.

 

15.   Palvelupäälliköt voivat myöntää tapahtumien rakentamis- ja purkuajoille enintään 50 % alennuksen käyttömaksuista.

 

16.   Palvelupäälliköt voivat myöntää yksittäisiä tutustumiskäyntejä vastuualueeseensa palveluihin ja päättää kampanjahinnoittelusta erikseen mm. palveluiden markkinointitarkoituksiin.

 

Liitteet

8

8509/2017 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Janne Hentunen

puh. +358 17 18 2502

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Aija Jaatinen

puh. +358 44 718 2634

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Saku Kekäläinen poistui klo 17.26 asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa