Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Karttulan pitäjäraati
Pöytäkirja 13.12.2017/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 36

Asianro 8655/00.04.02/2017

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeeseen hakeminen/Karttulan pitäjäraati

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina hankkeessa kehitetään eri sektoreiden välistä tila-, palvelu-, ja budjettikumppanuutta. Toimenpiteet tähtäävät kirkonkylien ja kyläkeskusten tyhjien ja vajaakäyttöisten tilojen käyttöasteen nostoon kehittämällä kumppanuuksia. Tavoitteena on saada tiloihin uudenlaisia käyttötarkoituksia, palveluja ja toimintaa.

                                                   

Hankkeessa avataan pilottikirkonkylien tai – kyläkeskusten haku joka on alkanut 1.11. ja päättyy 12.12.2017.

 

Kuopion kaupungin kohdalla pilot -kohteisiin haetaan alueita entisistä liitoskunnista.

 

Lähidemokratiajaosto käsitteli hankeasiaa kokouksessaan 14.11.2017. Jaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki osallistuisi hankkeeseen.  Pitäjäraadit voivat esittää hankkeen valintaraadille oman hanke-ehdotuksensa 12.12. mennessä.

 

Hanketta hallinnoi Mansikka ry ja sitä rahoittavat Pohjois-Savon liitto ja Pohjois-Savon Ely-keskus.

 

 

 

                                                    Valmistelija                                                     

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                        Puheenjohtaja:

Käsitellään hankehakemusluonnos ja päätetään hakemuksen jättämisestä Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen pilot-alueeksi.

 

 

Päätös                                        Hakemusluonnos käytiin läpi ja tehtiin tarvittavat täydennykset ja lisäykset. Päätettiin lähettää hakemus pilot-alueeksi. Kärkiteemaksi valittiin nuorten vapaa-ajan toiminnan kehittäminen ja syrjäytymisen estäminen.

 

Tuulikki Vesterinen jääväsi itsensä asian käsittelyn ja päätöksen osalta.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa