Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2018/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 13

Asianro 371/01.01.03/2018

 

 

Virkavapausanomus / Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

                                                      Markku Tervahauta on anonut virkavapautta palvelualuejohtajan virasta, toisen valtionhallinnon viran hoitoa varten, ajalle 1.2.2018 – 30.9.2019.

 

                                                      Kaupungin hallintosäännön 62 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää palvelualuejohtajien virkavapaiden myöntämisestä.

 

                                                     

 

 

 

Päätösehdotus                          Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus myöntää palvelualuejohtaja Markku Tervahaudalle palkatonta virkavapautta ajalle 1.2.2018 – 30.9.2019.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että palvelualuejohtaja Markku Tervahauta poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Pekka Vähäkankaan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa