Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2018/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 4

Asianro 2219/10.02.02/2015

 

 

Syvänniemen osayleiskaavaluonnos

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Syvänniemen alueelle on laadittavana osayleiskaava. Osayleiskaavasta tulee oikeusvaikutteinen ja se tulee vahvistuessaan kumoamaan kaava-alueen osalta voimassa olevat yleiskaavat. Osayleiskaava ohjaa alueen yksityiskohtaista suunnittelua.

 

Osayleiskaavan tavoitteena on yhtenäistää alueen maankäyttö ja tutkia kylämäisen lisärakentamisen mahdollisuudet Syvänniemen kyläalueella. Tavoitteena on laatia yleiskaava siten, että rakennusluvat alueella voidaan myöntää suoraan hyväksytyn yleiskaavan pohjalta. Toinen keskeinen tavoite on ratkaista kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisen päiväkodin ja ala-koulun sijoituspaikka kyläalueella. Rakennusoikeudet on tutkittu emätilakohtaisesti ja osoitettu maaseuturakentamisen periaatteiden mukaisesti kaupungin ja yksityisten omistamille kiinteistöille.

 

Osayleiskaavasta on valmistunut kaavaluonnos. Jatkotoimenpiteinä kaavaluonnos asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Saatujen palautteiden pohjalta kaavaluonnos tarkennetaan ehdotukseksi, joka valmistuu keväällä 2018.

 

 

Vaikutusten arviointi                 Kokonaisvaikutuksiltaan positiivinen.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy 15.1.2018 päivätyn Syvänniemen osayleiskaavaluonnoksen siten, että se asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

 

Liitteet

3

2219/2015 Syvänniemen osayleiskaavaluonnos (15.1.2018)

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jukka Holopainen

puh. +358 44 718 5418

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

                                                      Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen hyväksyttäväksi.

 

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Romppanen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa