Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2018/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 30

Asianro 1310/10.03.00.00/2018

 

 

Vesijohdon sijoittaminen tilan 297-464-4-57 alueelle

 

 

Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta

 

 

                                                      Tiivistelmä

 

                                                      Karttulan vesiosuuskunta on hakenut vesijohdon sijoituslupaa 31.1.2018 päivätyllä hakemuksella kiinteistön 297-464-4-57 (tila Hirvenraitti) alueelle vaihtoehto 1 mukaisesti.

 

Hakija on esittänyt kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa ja niiden kustannusvertailun.

 

Kiinteistön omistajien kanssa on neuvoteltu, mutta johdon sijoittamisesta ei ole päästy sopimukseen.

 

Tällöin asiasta päättää MRL 161 §:n nojalla kunnan rakennusvalvontaviranomainen.

 

 

 

Rakennuspaikka                         Hirvenraitti 297-464-4-57

 

Hakija                                           Karttulan vesiosuuskunta

 

Toimenpide                                 Vesijohdon sijoittaminen tilan 297-464-4-57 (Hirvenraitti) alueelle / Karttulan vesiosuuskunnan hakemus 31.1.2018.

 

Hakemus                                      Karttulan vesiosuuskunta hakee lupaa sijoittaa kooltaan 63 mm vesijohto noin 1.8 metrin asennussyvyyteen. Vesijohtolinjasta maanpäälliseksi jää näkyviin Litmaniementien alituksen kohdalle asennettava sulkuventtiili ja linjanmerkkaukseen käytettävät merkkauskepit, korkeus maanpinnasta noin 1,5-2 metriä, asennus noin 40 m välein.

 

Tarvittavan työalueen leveys on 8-10 metriä ja rakennustyön päätyttyä kiinteistöä jää rasittamaan johdon päällä neljä metriä leveällä alueella pysyvän käytön rajoitus.

 

Suunnitelmakartta vaihtoehto 1.

 

Hakija on hakenut myös MRL 144 §:n mukaista aloittamisoikeutta aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Hakija on esittänyt perustelut hakemuksessaan.

 

Sovellettavat lainkohdat         

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:ssä säädetään yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisesta seuraavasti: 

"Kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa. 

 

Sopimus 1 momentissa tarkoitettujen laitteiden sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa. 

 

Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus 1 momentissa tarkoitetun johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jollei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä." 

 

Edelleen maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:ssä säädetään aloittamisoikeudesta seuraavasti: ” Lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupaa taikka 161, 162 tai 163 §:ssä säädettyä laitteiden sijoittamista, muuttamista tai poistamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus). Oikeudesta päätetään edellä tarkoitetun päätöksen yhteydessä. Muutoksenhakutuomioistuin voi valituksesta kumota määräyksen tai muuttaa sitä tai muutoinkin kieltää lupapäätöksen täytäntöönpanon. Hallinto-oikeuden päätöksestä tässä momentissa tarkoitetussa asiassa voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian ratkaisusta tehtävän valituksen yhteydessä.

 

Hakijan tulee asettaa hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa.”

 

Hakemuksen käsittely             

Karttulan vesiosuuskunta on laatinut kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa putken sijoittamisesta. Vaihtoehto VE1 sijoittuu metsäalueelle kiinteistölle 297-464-4-43 tien varteen. Vesijohtolinjan pituus on noin 253 m, kustannukset noin 8443 €.

 

Vaihtoehto VE 2 sijoittuu kolmen eri tilan alueelle, 297-464-1-15, 297-464-4-41 ja 297-464-4-57 . Vesijohtolinjan pituus on 445 m, kustannukset noin 8273 €.

 

Vaihtoehto VE3 sijoittuu kahden eri tilan alueelle, 297-464-4-44 ja 297-464-4-29 Vesijohtolinjan pituus on 271 m ja kustannukset 13152 €.

 

Kaikki vaihtoehdot sijaitsevat yleiskaavan M-alueella.

Suunnitelmista on 5.2.2018 pyydetty kiinteistön 297-464-4-57 omistajien vastine.

 

Maanomistajan vastine           Kiinteistön omistaja ei hyväksy vesijohdon sijoittamista tilan alueelle, koska korvauksista ei ole päästy sopimukseen ja sijoittamisen myötä perustettava pysyvä rasite vaikuttaa tilan vakuusarvoon.

 

Hakijan vastine                          Hakijan mielestä vaihtoehto VE1 on teknisesti ja taloudellisesti sekä huollon kannalta paras. Talousveden laatuvaikutukset voidaan turvata parhaiten, kun linjan pituus on mahdollisimman lyhyt. Linja palvelee vain yhtä kiinteistöä.

 

Kaavatilanne                               Yleiskaavan RA-1 alue (oleva loma-asuntoalue)

 

Rakennuspaikalla käynti          Rakennuspaikalla ei ole käyty.

 

Vaikutusten arviointi                Linja sijoittuu yleiskaavan M-alueelle. Alueella ei ole erityisiä luonto tai maisema-arvoja. Linjan sijoittaminen vaikuttaa lähinnä metsätalouden harjoittamiseen.

 

 

Esitys                                            Lautakunta hyväksyy vesijohdon sijoittamisen VE1 mukaisesti tilan 297-464-4-57 alueelle hakemuksen mukaisesti. Samalla lautakunta määrää, että päätöstä voidaan noudattaa 5000 € vakuutta vastaan ennen kuin se on tullut lainvoimaiseksi, jotta linja voidaan rakentaa sovitun urakkaohjelman mukaisesti.

 

                                                      Perustelut

                                                      Vesijohto sijoittuu olevan yksityistien viereen. Vaihtoehto 1 tuottaa vähiten haittaa metsän hoidolle eikä pirsto pienehköjen metsätilojen metsäkuvioita.

                                                      VE 1 mukainen johdon sijoittaminen helpottaa linjan huoltoa ja varmistaa veden laatuvaatimusten saavuttamisen.

 

Johtojen sijoittaminen tälle alueelle ei aiheuta kiinteistön omistajalle tarpeetonta haittaa.

Kustannuksiltaan VE1 ja VE 2 ovat samaa suuruusluokkaa.

Mikään vaihtoehto ei vaikeuta kaavan toteuttamista.

 

Mikäli korvauksista ei päästä sopimukseen, on asia ratkaistava lunastuslain mukaisessa järjestyksessä.

                                                     

Maksu

Tästä päätöksestä peritään rakennusvalvonnan taksan 9.2 §:n mukainen maksu 600 euroa.

 

Toimivalta

Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 §

 

Tiedoksi

Tämä päätös lähetetään maanmittauslaitokselle tallennettavaksi käyttöoikeusyksikkönä kiinteistötietojärjestelmään.

 

Liitteet

11

1310/2018 Karttulan vesiosuuskunnan hakemus (ei julkaista internetissä)

 

12

1310/2018 Hyväksytty linjausvaihtoehto VE 1

 

13

1310/2018 Asianosaisen vastine (ei julkaista internetissä)

 

14

1310/2018 Hakijan vastine (ei julkaista internetissä)

 

                                                      Valmistelija                                                         

Antti Kankkunen

puh. +358 44 718 5180

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

 

 

Lautakunta hyväksyy rakennustarkastajan esityksen.

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa