Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 25.04.2018/Pykälä 90

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  4327/2017 Valtuustoaloite

 

 

§ 90

Asianro 4327/06.00.00/2017

 

 

Valtuustoaloite / nastat kuopiolaisten talvikenkiin

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

 

Kaija Räsänen ja 4 muuta valtuutettua ovat jättäneet 22.5.2017 valtuustoaloitteen nastojen hankkimiseksi talvikenkiin joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Valtuustoaloitteen (22.5.2017) mukaan talvisin on paljon ihmisiä hoidettavana terveyskeskuksissa ja KYS:llä liukastumisen takia. Kustannukset ovat suuret. Kustannuksia voisi vähentää ennaltaehkäisemällä liukastumisia. Talvikengissä voisi olla joko liukuesteet tai nastat. Kuopion kaupunki voisi auttaa kuntalaisia järjestämällä kuopiolaisille nastojen laittamisen talvikenkiin joko ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan.

 

Aloite on tullut rakentamisen ja kunnossapidon palvelujen vastattavaksi.

 

Kuopion kaupungin kunnossapidon palvelut on osallistunut kaatumisenehkäisykampanjaan, jossa kaatumisen ja liukastumisen ehkäisyä on kampanjoitu syksyllä 2016 ja 2017. Toimijana hankkeessa on ollut Kuopion kaupungin vanhuspalvelut. Kampanjassa on ollut edustus myös KYS:stä, asukastuvilta, Terve Kuopio -kioskilta, fysikaalisesta kuntoutuksesta sekä terveydenhoitoalan oppilaitoksista.

 

Kampanjaan liittyvissä tapahtumissa esiteltiin erilaisia liukuesteitä, joista osa on kengän päälle laitettavia ja sitten on myös varsinaisia nastakenkiä.  Nastakenkien ongelmana on se, että ne ovat liukkaita esim. kivi- tai laattalattialla käveltäessä. Ne myös vaurioittavat puulattioita. Kengän päälle laitettavat liukuesteet ovat sen vuoksi suositeltavat ja ne ovat yleistyneet viime aikoina. On kehitetty myös kenkiä, joiden nastat saa piiloon silloin kun niitä ei tarvita. Osa liukastumisesteistä on hinnaltaan edullisia ja lähes kaikkien hankittavissa.

 

Hankkeen aluksi tehtiin laskema siitä, mitä maksaisi, jos kaupunki hankkisi kaikille yli 65-vuotiailleasukkailleen ilmaiset liukuesteet kenkiin.  Kustannus olisi huomattava ja se voisi ylittää vahingonkorvauksena maksettavat liukastumisien kustannukset. Summa vielä moninkertaistuisi, jos kaikille kuopiolaisille hankittaisiin nastat talvikenkiin.

 

Kunnossapidon palvelut huolehtii myös muutamista muista keinoista liukastumisvahinkojen vähentämiseksi. Tällaisia ovat mm. liukkaudentorjunta hiekoittamalla riittävän kattavasti sekä kaupungilla käytössäoleva liukkausvaroituspalvelu, jolla saa tilattua varoitusviestin puhelimeensa kelin ollessa liukas.

Kampanjassa on liukuesteiden ja nastojen lisäksi käyty läpi mm. kenkien materiaaleja ja niiden soveltuvuutta talviolosuhteisiin sekä henkilöiden toimintakyvyn ja terveydentilan arviointia talvisissa olosuhteissa liikkumiseen.

 

Kunnossapidon palvelut esittää kaatumisenehkäisykampanjan jatkamista myös tulevina syksyinä. Kampanjasta on saatu hyvää palautetta ja se on kustannustehokas keino vähentää liukastumisonnettomuuksia. Ihmisiä opastetaan omatoimisesti hankkimaan liukuesteitä ja nastakenkiä.  Myös tekstiviestillä lähetettävän liukkausvaroituspalvelun jatkaminen on hinta-laatusuhteeltaan tehokasta.

 

Talvi on liikkujalle vaarallista aikaa. Liukastumisia sattuu sekä katualueella että kiinteistöjen pihoilla. Niiden torjumiseksi valtuustoaloitteessa esitetty kaupungin osallistuminen kenkien nastoituksen ja liukuesteiden hankinnan kustannuksiin on vain yksi keino. Liukuesteiden ja nastakenkien kirjo on erittäin laaja. Jokaiselle sopiva malli tulisi kuitenkin tehdä yksilöllisesti, jotta välineitä tulee myös käytettyä. Kampanjointia liukuesteiden omaehtoisesta hankkimisesta kannattaa ehdottomasti jatkaa.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että edellä mainittu annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen ja se esitetään edelleen kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Liitteet

12

4327/2017 Valtuustoaloite

 

                                                          Valmistelija                                                           

Juho Pelkonen

puh. +358  44 7185 674          

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että kaupunginpuutarhuri Matti Nikoskelainen saapui kokouk-seen tämän asian käsittelyn alussa.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että rakennustarkastaja Ilkka Korhonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa