Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 126

Asianro 2172/00.00.01.02/2018

 

 

Kuopion kaupungin sitoutuminen Kuopion, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhteiseen yhtiöittämiseen

 

 

Työterveyshuollon johtaja Petri Kangasperko
Kallaveden Työterveys Liikelaitos

 

Lainsäädäntö asettaa velvoitteen kilpailuilla markkinoilla toimivien kunnallisten työterveyshuoltopalveluiden yhtiöittämisestä tai vetäytymisestä kilpailuilta markkinoilta 31.12.2018 mennessä (Kuntalaki 410/2015). Työterveyshuollon osalta kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvaksi toiminnaksi on laskettu terveydenhuoltolain (1326/2010) 18§:n 3 momentissa mainitut sairaanhoito- ja muut terveyspalvelut. Pohjois-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen esivalmistelun työryhmä on keväällä 2017 esittänyt yhteenvedossaan, että maakuntaan tulisi muodostaa 2019 mennessä maakunnan omistama In-House osakeyhtiö ja optiona kilpailuilla markkinoilla toimiva tytäryhtiö. Lainsäädännön velvoitteen ja Pohjois-Savon sote-työryhmän suosituksen pohjalta on toteutettu Kuopion kaupungin omistaman Kallaveden Työterveys liikelaitoksen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin työterveyshuollon (PSSHP) sekä Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen kesken selvitys yhteisestä työterveyshuollon palveluiden yhtiöittämisestä. Selvityksen tekemisessä asiantuntijana on toiminut

Ernst & Young Oy.

 

Selvityksessä on lähdetty siitä lähtökohdasta, että kaikki nykyiset toiminnot voidaan siirtää sellaisenaan uudelle yhtiölle / uusille yhtiöille. Tällä hetkellä Kallaveden, Varkauden ja Siilinjärven työterveyshuollot tuottavat sekä julkisia työterveyspalveluja että markkinaehtoisia palveluita, jonka vuoksi selvityksessä päädyttiin kahden yhtiön malliin; työterveyshuollon palvelut tarjottaisiin jatkossa in-house yhtiön ja markkinaehtoista toimintaa harjoittavan markkinayhtiön kautta.

 

Selvityksessä on pidetty tarkoituksenmukaisimpana vaihtoehtona sitä, että mukana olleiden organisaatioiden työterveyshuollon henkilöstö siirtyy liikkeen luovutuksella in-house –yhtiön palvelukseen säilyttäen siirtymähetkellä voimassa olevat työ- tai virkasuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Vastaavasti markkinaehtoinen yhtiö vuokraisi in-house-yhtiöstä työvoimansa, sillä säädösten mukaisesti markkinaehtoisessa yhtiössä ei tarvitse työterveyspalvelusta vastaavaa johtajaa lukuun ottamatta olla omaa henkilöstöä (Terveydenhuoltolaki 1326/2010).  Tämä tulkinta on vahvistettu korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2016:138. In-house-yhtiöstä vuokrattavan työvoiman käyttämisestä markkinaehtoisessa yhtiössä on laadittava sopimus yhtiöiden välille.

 

Selvityksessä mukana olleiden organisaatioiden työterveyshuoltojen henkilöstöä on säännöllisesti informoitu yhtiöittämishankkeen esiselvityksen etenemisestä. Lisäksi Kallaveden, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden ja Siilinjärven työterveyshuollon henkilöstölle ja luottamusmiehille on selvitys esitelty yhteisessä tilaisuudessa 11.4.2018. Työterveyshuollon yhtiöittäminen ja henkilöstön siirtyminen on käsitelty myös organisaatioiden YT-toimikunnissa (Kuopion kaupungin yhteistyötoimikunta 19.4.2018).

 

Selvityksessä on arvioitu mm. hankkeeseen liittyviä strategisia tekijöitä, rahoitusta ja liiketoiminnan kannattavuutta, jonka perusteella selvityksessä mukana olleiden työterveyshuollon palveluiden yhtiöittäminen on toteuttamiskelpoinen. Yhtiöittämisen eteneminen edellyttää valmistelun jatkamista ja yksityiskohtaista suunnittelua, kuten käytännön organisointia, prosessien ja tietojärjestelmien selvittämistä sekä henkilöstöön, verotukseen ja juridiikkaan liittyvien asioiden tarkentamista. 

 

Kallaveden työterveys liikelaitoksen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden ja Siilinjärven työterveyshuollon yhtiöittämisen valmistelun jatkaminen edellyttää kunkin organisaation sitoutumispäätöstä huhtikuun 2018 aikana, sillä yhtiöt on tarkoitus perustaa kuluvan vuoden syksyllä. Sitoutumispäätösten jälkeen tulee laatia eri osapuolten näkemykset huomioiva osakassopimus, jossa sovitaan mm. talouteen, tavoitteisiin ja toimipaikkoihin liittyvistä asioista, sekä kirjataan menettelytapa osapuolten irtaantumisesta yhtiöstä.  Lisäksi jatkovalmistelussa tulee laatia osakassopimuksen huomioiva yhtiöjärjestys. Yhtiön pääomittamisen on tarkoitus tapahtua osakepääoman sekä lomapalkkavelkojen suhteessa.

 

Kallaveden työterveys liikelaitoksen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden ja Siilinjärven työterveyshuoltojen yhtiöittämisen toteuttaminen edellyttää myös organisaatioiden päätöstä vuoden 2018 loppuun mennessä liiketoimintojen siirtämisestä perustettaville yhtiöille.

 

 

                                                      Liitteenä jaetaan Ernst & Young/ Selvitys työterveyshuollon yhtiöittämisestä

Julkinen muilta osiltaan paitsi osio 8 ”Taloudellinen mallinnus”, sivut 46 – 54 salainen, peruste Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) 24 § 1 mom. 20 kohta.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus

 

1. päättää, että Kuopion kaupunki sitoutuu hankkeeseen, jossa Kuopion kaupunki, Varkauden kaupunki, Siilinjärven kunta ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri yhdessä laativat yksityiskohtaisen työterveyshuollon yhtiöittämisen toteuttamissuunnitelman yhteisen työterveyshuollon yhtiön perustamiseksi sekä neuvottelevat osakkaiden keskinäisen osakassopimuksen ja

2. toteaa, että yhtiön perustaminen tuodaan erikseen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi sekä

3. päättää hyväksyä, että toteutusvaiheen kulut jaetaan niin, että kuluista 50 % jaetaan osapuolten työterveyshuoltojen vuoden 2017 liikevaihtojen suhteessa ja puolet jaettuna neljään osaan kullekin osapuolelle.

 

 

Liitteet

3

2172/2018 Työterveyden yhtiöittäminen raportti 2018 - LOPULLINEN (osittain salainen, JulkL 24.1 § 20)

 

4

2172/2018 Vaikutusten arviointi - Työterveyshuollon yhtiöittäminen

 

                                                     

                                                      Valmistelija                                                         

Petri Kangasperko

puh. +358 44 718 8900

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy työterveyshuollon johtajan esityksen.


Päätös                                          Työterveyshuollon johtaja Petri Kangasperko oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Kangasperko poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa