Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.05.2018/Pykälä 138

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupungin yhteistyötoimikunta

18 §

19.4.2018

 

§ 138

Asianro 3077/01.04.01/2018

 

 

Työkyvyn tuen toimintamalli

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta 19.4.2018 18 §

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu

 

 

Työkyvyn tuen toimintamalli – varhaisesta tuesta paluun tukeen korvaa Aktiivisen aikaisen tuen toimintamallin.

 

Uutta toimintamallia on valmisteltu yhdessä työsuojeluvaltuutettujen ja pääluottamusmiesten kanssa. Uudessa mallissa ei puhuta enää uudelleensijoituksesta vaan soveltuvasta työstä. Esimiehen rooli työkykyongelmien ratkaisijana korostuu aiempaa enemmän ja hänellä on velvollisuus puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työterveyshuollon roolia sekä työntekijän että esimiehen tukena korostetaan myös jo alkuvaiheessa. Esimiehellä on velvollisuus tehdä työjärjestelyjä tai etsiä tarvittaessa soveltuvaa työtä toisesta yksiköstä ensisijaisesti omalta palvelualueelta. Uuden työn etsimisessä hän voi hyödyntää omaa esimiesverkostoaan ja tehdä yhteistyötä palvelussuhdeasiantuntijan kanssa.

 

Soveltuvaan tehtävään siirrytään yleensä työkokeilun kautta ja hyödynnetään ensisijaisesti Kevan ammatillisen kuntoutuksen työkokeilua. Tarvittaessa voidaan käyttää myös kaupungin työkokeilumäärärahaa.

 

Esitys                                        

 

Liitteet

 

Työkyvyn tuen toimintamalli.pdf

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Tuula Ulmanen

puh. +358 44 718 2235

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                     Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta merkitsee asian tiedoksi ja toteaa, että asia on käsitelty yhteistoiminnallisesti.

Kaupungin yhteistyötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy ohjeen ja päättää sen voimaantuloajankohdasta.

 

 

Päätös                                       Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liitteet

2

3077/2018 Työkyvyn tuen toimintamalli

 

                                                     

 

 

 

                                                      Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimintamalliohjeen ja päättää, että se astuu voimaan 14.5.2018.

 

 

 

Päätös                                          Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen ja työsuojelupäällikkö Anu Tiikasalo olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. 

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa