Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2018/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 30

Asianro 1866/01.01.00/2018

 

 

Psykologin viran perustaminen vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon palveluprosessissa

 

 

Perusturvajohtaja Mari Annika Antikainen
Sosiaalipalvelujen tukipalvelut

 

Vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon asiakkaina on vamman, sairauden tai kehitysvamman takia erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä. Kuopion kaupunki on alueellisesti laajentunut, asiakasmäärät ovat lisääntyneet ja asiakokonaisuudet ovat yhä haasteellisempia. Lainsäädäntö on uudistumassa ja mahdollisesti vuonna 2020 tulee voimaan uusi laki, jossa on yhdistetty nykyiset vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki. Vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon moniammatillista työskentelyä on vahvistettava ja varmistettava asiakkaille heille lain turvaamat palvelut myös psykologin työpanoksen osalta.

 

Lakia kehitysvammaisten erityishuollosta muutettiin 10.6.2016 voimaan tulleella lakimuutoksella. Tavoitteena on kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden (IMO) vahvistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käytön vähentäminen kehitysvammaisten henkilöiden erityishuollossa. Edellytyksenä rajoitustoimenpiteiden käytölle on, että tehostetun palveluasumisen yksiköllä ja laitoksella on käytettävissään riittävä lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamista ja seurantaa varten. Kuopion kaupungin vammaispalveluista puuttuu psykologi, eikä kaupungilla ole osoittaa muusta palvelusta em. resurssia.

 

Psykologin virkaan kuuluvia tehtäviä ovat mm. seuraavat:

-          moniammatillisen (lääketiede, psykologia, sosiaalityö) ns. IMO-työryhmän jäsen: tekee IMO:n ja rajoitustoimenpiteiden psykologisten vaikutusten arvioinnin, osallistuu rajoitustoimenpiteiden käytön arviointiin ja seurantaan

-          Tasotutkimukset kognitiivisen toimintatason selvittämiseksi/seuraamiseksi ja diagnoosin asettamiseksi, opetuksen (tarkoituksenmukainen koulupaikka) ja kuntoutuksen (tarkoituksenmukainen terapia) järjestämiseksi sekä realististen tavoitteiden arvioimiseksi

-          Käytöshäiriöiden selvittely, esim. missä määrin käytös johtuu ympäristötekijöistä, voi ennalta ehkäistä laitoshoitoa tai muuta lisäpalveluiden tarvetta.

-          Ensitieto ja tuki: kehitysvammadiagnoosin/autismidiagnoosin/vammautumisen aiheuttama akuutti kriisi perheessä/myöhemmin, lapsen/nuoren oma ahdistus ja identiteettiongelmat

-          Tukikeskustelut (seksuaali-identiteetti, oman erityisyyden käsittely ja hyväksyminen, itsenäistyminen vanhemmista ym.)

-          Perheen psykologinen tuki sekä kasvatuksellinen tuki ja ohjaus perheissä Kehitysvammaiset ovat haastavia kasvatettavia ja vaikuttavat monin tavoin perheeseen. Vertaistuki/kolmannen sektorin palvelut eivät vastaa tähän tarpeeseen. Tällä hetkellä joudutaan ostamaan yksilöllisellä harkinnalla ammatillista hoivapalvelua, autismiohjausta, nepsyvalmennusta ja psykologipalvelua.

 

Psykologin virka sisältää vammaispalvelun ja kehitysvammahuollon viranhaltijan tehtävät Kuopiossa ja lähipalvelualueilla. Psykologi työskentelee yhdessä asiakkaiden ja heidän omaistensa sekä laajan ja monialaisen viranomais- ja muun yhteistyöverkoston kanssa. Psykologi käyttää virassaan julkista valtaa, joten hänen tulee olla virkasuhteessa.

 

Psykologin virka on uusi. Tähän asti välttämättömät psykologipalvelut on ostettu ostopalveluna mm. Vaalijalan poliklinikan kautta.

 

Vuonna 2018 vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon henkilöstöbudjetissa on varattu koko vuodelle psykologin viran palkkamääräraha.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

Esitys                                              Perusturvajohtaja Mari Antikainen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa psykologin viran 1.9.2018 alkaen. Viran kelpoisuusehtona on laillistetun psykologin pätevyys. Viran tehtäväkohtainen palkka on KVTES:n hinnoittelukohdan 99999999 mukainen 3535,01 €/kk (tva-taso 3).

 

Virka laitetaan julkisesti haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana viran perustamisen jälkeen.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Laura Eskanen

puh. +358 44 718 3400

Mari Annika Antikainen

puh. +358 44 718 6401

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy perusturvajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa