Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2018/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  1793/2018 Sijaintikartta

 

 

§ 34

Asianro 1793/11.01.00/2018

 

 

Päätös maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta / Rudus Oy / 297-411-34-4

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

 

Rudus Oy hakee maa-aineslain 4 §:n mukaista lupaa kalliokiviaineksen ottamiseen sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaista ympäristölupaa louhintaan ja murskaukseen Hiltulanlahden kylän tilalla Hepomäki (297-411-34-4). Hepomäen louhosalueen aiemmat maa-ainesluvat ovat päättyneet 31.10.2017 ja 1.1.2018.

Ottamisalueen pinta-ala on 8,6 ha (toiminta-alue n 36 ha). Haettu ottamismäärä on 1 090 000 m3ktr ja alin ottotaso +125 (N2000). Lupaa haetaan seitsemäksi vuodeksi.

 

                                                                        Samalla haetaan lupaa toiminnan aloittamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta.

 

 

 

Esitys                                            Rudus Oy:lle myönnetään liitteen mukainen maa-aineslupa kalliokiviaineksen ottamiseen sekä ympäristölupa louhintaan ja murskaukseen.

 

 

Liitteet

1

1793/2018 Maa-aines- ja ympäristölupa Rudus Oy (ei julkaista internetissä)

 

Viiteaineisto

*

1793/2018 Sijaintikartta

 

                                                      Valmistelija                                                         

Mikko Sokura

puh. +358 40 718 2147

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa