Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 06.06.2018/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 122

Asianro 4172/10.03.01.00/2018

 

 

Asevarikontien (välillä Pioneerinkatu - pl 490) ja Majurikadun katusuunnitelmaluonnoksien hyväksyminen nähtävillä oloa varten

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

                            

Kohde                                             Katusuunnitelmat koskevat Asevarikontietä (välillä Pioneerinkatu - pl 490) ja Majurikatua. Nähtäville asetettavat kadut sijaitsevat Neulalammen kaupunginosassa (31).

 

Lähtökohdat                                Nähtäville asetettavat kadut sijoittuvat Pienen Neulamäen eteläiselle yritysalueelle, jonne on suunnitteilla ja viime vuosina myös rakennettu useita yrityshankkeita. Asevarikontien ja Majurikadun katusuunnitelmat hyväksyttiin vuonna 2012 ja uudelleen vuonna 2014. Hyväksyttyjä katusuunnitelmia päivitetään edelleen alueen maankäytön, tonttijaon ja katujen tulevien linjauksien sekä korkoasemien muutoksista johtuen.

 

Suurta tonttia toimintaansa varten tarvitseva yritys on kiinnostunut sijoittamaan toimitilansa Asevarikontien ja Majurikadun liittymän pohjoispuoleisille tonteille (26/1-3). Vuonna 2011 vahvistetun Pienen Neulamäen yritysalueen laajennusosan asemakaavan mukainen tonttialue on kuitenkin liian kapea yrityksen tarpeisiin nähden. Tämän seurauksena tontteja (26/1-3) esitetään levennettäväksi Asevarikontien katualueen suuntaan ja Asevarikontien katulinjausta siirrettäväksi noin 350 metrin matkalla maksimissaan noin 20 metriä Pioneerinpuistoon ja osin tonteille 22/2 ja 3.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 23. luvun mukainen hakemus asemakaavasta poikkeamiseen on tehty 9.5.2018, mutta poikkeamispäätös ei ole vielä lainvoimainen. Katusuunnitelmat voidaan asettaa nähtäville, mutta Asevarikontien katusuunnitelmaa ei voida hyväksyä ennen poikkeamispäätöksen lainvoimaisuutta.

 

Ensimmäisessä vaiheessa kadut rakennetaan murskepintaisena. Kadut asfaltoidaan yritysrakentamisen valmistuttua.

 

Nähtäville asetettavat kadut sijaitsevat ja rajautuvat kaupungin omistamalle maalle.  Suunnitelmissa esitetyt viherrakenteet ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa. Katusuunnitelmissa on esitetty tonttiliittymien paikat asemakaavassa osoitettuihin paikkoihin. Katusuunnitelman vahvistaminen ei koske tonttiliittymiä.

 

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Asevarikontie

 

Asevarikontie on yritysalueen kokoojakatu, joka toteutetaan vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa on toteutettu väli Pienen Neulamäentie - Pioneerinkatu. Nyt esitetään nähtäville asetettavaksi noin 500 metrin katuosuus Pioneerinkadusta pohjoiseen.

 

Asevarikontien ajoradan leveys on 7.00 metriä, kadun itäpuolelle sijoitetaan 3.00 metriä leveä kevyen liikenteen väylä (välillä Pioneerinkatu - Majurikatu) ja länsipuolelle 3.50 metriä leveä viherkaista ja 3.50 metriä leveä kevyen liikenteen väylä. Linja-autopysäkit sijoitetaan Majurikadun liittymän yhteyteen. Pysäkeille asennetaan pysäkkikatokset. Kadun päähän tehdään väliaikainen kääntöpaikka.

 

Ajorata ja kevyen liikenteen väylät asfaltoidaan. Erotuskaistat ja reunaviheralueet maisemoidaan pääosin nurmettamalla. Linja-autopysäkkien odotustilat ja viherkaistojen päät kivetään harmaalla betonikivellä. Katu on kaksipuolisesti kalteva ja ajoradan molemmille puolille asennetaan graniittiset reunakivet, joiden näkyvä korkeus on 12 cm:ä (pysäkeillä 16 cm:ä). Kevyen liikenteen väylät ja viherkaistat kallistetaan ajoradalle päin.

 

Majurikatu

 

Majurikatu on noin 500 m pitkä yritysalueen tonttikatu, jonka ajoradan leveys on 7.00 metriä. Kadun itäpuolelle sijoitetaan 3.50 metriä leveä kevyen liikenteen väylä. Kadun päähän rakennetaan kääntöpaikka.

 

Ajorata ja kevyen liikenteen väylä asfaltoidaan. Vierialueet maisemoidaan nurmettamalla. Katu on kaksipuolisesti kalteva ja ajoradan molemmille puolille asennetaan graniittiset reunakivet, joiden näkyvä korkeus on 12 cm:ä. Kevyen liikenteen väylä ja reunaviheralueet kallistetaan ajoradalle päin.

 

Tasaus ja kuivatus                      Hulevedet ohjataan jiirein, sivuojin ja reunakivin syöksykaivoihin. Alueen hulevedet johdetaan hulevesiviemärillä alueelle rakennettuihin hulevesikosteikkoihin, jotka sijaitsevat Pienen Neulamäentien varrella Neulaspuronlehdossa ja Tutkakadun päässä.

 

Asevarikontien tulvareitti on Pienen Neulamäentien suuntaan ja edelleen kohti Karttulantietä ja Matkuksentietä. Majurikadun tulvareitti on tonttien 27-1 ja 2 välistä Neulaspuronnotkon lähivirkistysalueelle.

 

Esteettömyys                              Suunnitteluratkaisut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.                                                

Kunnossapitoluokka                 Asevarikontie ja kevyen liikenteen väylät ovat kunnossapitoluokassa II ja Majurikatu kunnossapitoluokassa III.

                            

Kustannukset                              Nähtäville asetettavien katujen kokonaiskustannusennuste viimeistelytöineen on noin 2.50 milj.€. Asevarikontien kustannusennuste on noin 1.50 milj. € ja Majurikadun noin 1.00 milj. €. Kustannusarviot sisältävät myös hulevesiviemäröinnin rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Katuja ympäröivien yritystonttien esirakentaminen toteutetaan samanaikaisesti katujen rakentamisen kanssa.

 

Tavoitteena on, että katuosuuksien rakentaminen ja tonttien esirakentaminen aloitetaan vuonna 2018.

 


 

Vaikutusten arviointi               

 

Arvio ilmastovaikutuksista

 

Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska katujen rakentaminen edistää kaupunginosan kehittymistä ja edistää jalankulku- ja pyöräilyverkoston laajentumista.

 

Yrityspoliittinen lausunto

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa ja mahdollistaa yritysalueen laajenemisen.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelmat nähtävillä oloa varten.

 

 

Liitteet

2

4172/2018 Sijaintikartta Asevarikontie ja Majurikatu

 

3

4172/2018 Majurikatu

 

4

4172/2017 Asevarikontie

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mikko Niskanen

puh. +358 44 718 5336

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa