Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 158

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 158

Asianro 2645/02.05.02.01/2018

 

 

Kuopion kaupungin osallistuminen Snellman-instituutti ry:n hankkeeseen Learn@work-oppilaitosmalli (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

                                                     

 

Strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen
Strategia ja kehittäminen

 

 

 

Snellman-instituutti ry esittää Kuopion kaupungille, että se osoittaisi kuntarahoitusta Snellman- instituutti ry:n ESR-rahoitteiseen hankkeeseen Learn@work-oppilaitosmalli.

 

Koulutusmaailma on viime vuodet ollut vahvassa murroksessa. Tämän päivän työelämä edellyttää laaja-alaista moniosaajuutta. Niin työntekijän kuin johtajan on kehitettävä osaamistaan koko ajan. Maailma kutistuu ja digitaalisuus yhdistää globaalisti ihmisiä, yhteisöjä ja yhteiskuntia. Tieto on kaikkien saavutettavissa. Tästä seuraa oikean, harhaanjohtavan ja väärän tiedon taistelu, jossa tietoa hakevan yksilön haasteena on löytää ja tunnistaa oikea tieto harhaanjohtavasta ja väärästä tiedosta.

 

Koulutusmaailman muutoksessa staattiset oppilaitosorganisaatiot muuttuvat liian hitaasti ja toimivat liikaa omista rakenteistaan lähtien. Tarvitaan oppilaitoksia, jotka ulottavat toimintansa työyhteisöjen sisään ja tarjoavat siellä tapahtuvalle oppimiselle tiedonlähteitä, järjestelevät ja suodattavat olemassa olevaa tietoa, huolehtivat oppimisen pedagogisesta näkökulmasta ja todentavat oppimisen.

 

Tässä hankkeessa tuotteistetaan ja pilotoidaan uudenlainen Learn@work- oppilaitosmalli, joka perustuu ketteryyteen, ajantasaisuuteen ja digitaalisten ratkaisujen vahvaan hyödyntämiseen ammatillisen kehittymisen tukena. Oppiminen siirtyy pois oppilaitoksen seinien sisältä sinne, missä työtä tehdään. Tavoitteena on toimia työyhteisöjen sisällä tuottaen tiedollista lisäarvoa niiden toimintaan. Käytössä olevat digitaaliset ratkaisut mahdollistavat ammatillista kehittymistä tukevan tiedon kokoamisen ja dynaamisen muuntumisen työssä tapahtuvien muutosten ja tarpeiden myötä. Syntyy koherentti oppimisympäristö, jossa on huomioitu myös sosiaalisen oppimisen elementit.

 

Hankkeessa luodaan uusi Learn@work- oppilaitostoimintamalli, joka testataan toteuttamalla koulutuspilotteja 20 yrityksen ja organisaation kanssa. Käytännössä kyse on mallista, jossa pieni ja ketterä oppilaitos toimii yhteistyössä kohdeorganisaation henkilöstön kehittämisestä vastaavien kanssa tarjoten omaa pedagogista osaamistaan, digioppimisen välineistöjä ja koulutussisältöjä organisaation käyttöön. Toimintamallissa rakennettavat koulutukset räätälöidään vahvasti kohdeorganisaation tarpeisiin, jolloin koulutettavat saavat uutta tietoa ja osaamista juuri heidän kohdeorganisaatiolleen tekemänsä työn tueksi.

 

Hankkeen kohderyhmänä ovat pohjoissavolaiset pk-yritykset, työpaikat ja yksiköt, joilla on tarve päivittää kilpailukykyään ja tehostaa toimintaansa henkilöstön osaamista kehittämällä. Lisäksi kohderyhmänä ovat suoraan em. organisaatioissa työskentelevät henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita ammatillisesta kehittymisestään.

 

Hankkeen toimenpiteet:

Uusi toimintamalli koostuu Louhimosta, Jalostamosta, Kouluttamosta ja Rahoittamosta:

 

·        Louhimo on tutkijoiden ja tiedon asiantuntijoiden verkosto, joka louhii valittuihin tietoteemoihin liittyen kansallista ja kansainvälistä uusinta tietoa koulutusten raaka-aineeksi.

·        Jalostamo nimensä mukaisesti jalostaa louhitusta tiedosta - yhdistettynä jo olemassa olevaan tietoon - yleistajuisia ja asiakastarpeiden mukaisesti räätälöityjä koulutussisältöjä.

·        Kouluttamo toteuttaa lähikoulutukset, vuorovaikutteiset verkkokoulutukset ja itseopiskelukoulutukset ja –materiaalit pilottiyrityksissä/ työpaikoilla

·        Rahoittamo on rahoitusmalli, jossa asiakasyritykset tulevaisuudessa maksavat Inhouse-oppilaitosmallista ja sen ylläpitämisestä. Hankkeessa yritykset eivät vielä rahoita, vaan siinä luodaan toimintamalli rahoittamisen mahdollistamiseksi.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.7.2018-30.6.2020 ja hankkeen kokonaiskustannukset hankeaikana ovat yhteensä 258 762€. Hankkeen rahoitukseen haetaan ESR ja valtion rahoitusta 180 641€ (69,81%), kuntien rahoitusta 38 710€ (14,96%). Hankehakijan oma ja yksityinen rahoitus hankkeeseen on 39 411€ (15,23%).  Kuopion kaupungilta hakija hakee 33 710 €:n rahoitusta. Kustannus jakautuu kolmelle vuodelle.

 

Kuopion kaupunki on yksi Snellman-instituutin jäsenyhteisöistä. Kuopion kaupungin työnantajapalvelun mukaan toimintamalli mm. toisi mukanaan kaivatun yhteisen koulutusalustan, parantaisi Kuopion kaupungin henkilöstön koulutusmahdollisuuksia ja kehittäisi koulutuksen sisältöjä. Kaupunki on halukas lähtemään mallin pilottiorganisaatioksi ja syventää jo olevaa yhteistyötä henkilöstön osaamisen kehittämisessä Snellman instituutin kanssa. Työnantajapalvelu on valmis rahoittamaan hankkeen omarahoitusosuuden henkilöstön kehittämiseen varatuista määrärahoista.

 

                                                     

 

Vaikutusten arviointi                Vaikutusten arviointilomake liitteenä.

 

 

Esitys                                            Esitän, että Kuopion kaupunki osarahoittaa Snellman-instituutti ry:n hanketta ajalla 1.7.2018-30.6.2020 13,03% osuudella hankkeen projektikirjanpitoon tulevista kokonaiskustannuksista, euromääräisesti kuitenkin enintään 33 710 eurolla.

Kuopion kaupungin rahoitus hankkeelle maksetaan yleishallinnon henkilöstön kehittämiseen varatusta määrärahasta ja rahoituksen maksaminen edellyttää hankkeelta hyväksyttyä raportointia. Kuopion kaupungin osalta hanketta valvoo ja laskut hyväksyy työnantajapalvelu. Kaupunki varaa itselleen mahdollisuuden asettaa edustajansa hankkeen ohjausryhmään.

 

Mikäli hankkeelle haetaan rahoitusta myös tuleville vuosille, hakijan on esitettävä siitä uusi, erillinen hakemus.  Kuopion kaupunki varaa itselleen mahdollisuuden vetäytyä hankkeen osarahoitusvastuusta, mikäli hanke ei etene suunnitelmien mukaan.

 

Liitteet

15

2645/2018 ESR Learnatwork

 

16

2645/2018 Learn@work-oppilaitosmalli vaikutusten arviointi

 

                                                      Valmistelija                                                          

Sirpa Lätti-Hyvönen

puh. +358 44 718 2132

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy strategiajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa