Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 150

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 150

Asianro 4159/02.02.02/2018

 

 

Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018

 

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Kuluvan vuoden talousarvio laadittiin 13,0 milj. euroa alijäämäiseksi. Koko kaupungin alijäämä on ennusteen mukaan muodostumassa hyvin lähelle tätä, -13,3 milj. euroon.  Voidaan kuitenkin olettaa, että osavuosikatsauksessa palvelualueiden talousennusteissaan raportoimat ylitysriskit eivät täysimääräisesti toteudu ja talousarviovuoden kuluessa tulos kääntyy positiivisempaan suuntaan.

 

Henkilöstökulut ja palvelujen ostot ovat ylittymässä n. 10,0 milj. euroa, mutta tilannetta tasapainottavat toimintatuotot, valtionosuudet ja korkomenojen pieneneminen sekä satunnaisiin eriin arvioidut omaisuuden (lähinnä osakkeiden) myyntivoitot. Lisäksi satunnaisia tuloja syntyy vuoden aikana mahdollisesti toteutettavista konsernin omistusjärjestelyistä.  Toukokuun alussa toteutuvien kunta-alan palkankorotusten vaikutus on mukana ennusteessa, kirjauskäytäntöjen vuoksi myös 1.1.2019 maksettava palkkojen kertaerä tulee vuoden 2018 menoksi.  Varsinaiset lisämäärärahatarpeet tarkennetaan toisen osavuosikatsauksen yhteydessä.

 

Apulaiskaupunginjohtajien katsauksissa on selvitys kunkin palvelualueen toiminnasta, taloudesta sekä valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumiseen liittyvistä poikkeamista ja riskeistä.

 

Taseyksiköiden ja liikelaitosten johtajien katsausten perusteella talous ja toiminta ovat toteutuneet pääosin suunnitellun mukaisesti. Tilakeskus raportoi kiinteistöjen noin miljoonan euron kustannusten ylitysriskistä, jotka aiheutuivat viime talven lumenpoistosta ja sisäilmakorjauksista. Konserniyhteisöjen seurantatietojen perusteella niille asetetut tavoitteet ovat pääsääntöisesti toteutumassa.

 

Työhyvinvoinnin parantamisen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen toimenpiteet ovat etenemässä tavoiteltuun suuntaan.

 

                           Kunkin yksikön tarkemmat tiedot ovat liiteraportissa.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                Merkitään, että asia on yritys- ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

 

 

Liitteet

1

4159/2018 Seurantaraportti huhtikuu 2018

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2018 ensimmäisen talouden ja toiminnan seurantaa koskevan osavuosikatsauksen tiedoksi ja toimittaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

Päätös                                          Perusturva ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Neeta Röppänen, kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Pekka Niiranen, kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Aleksi Eskelinen, hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan puheenjohtaja Liisa Pietikäinen, va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen ja taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen ja valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi saapuivat kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Lautakuntien puheenjohtajat Neeta Röppänen, Pekka Niiranen, Aleksi Eskelinen ja Liisa Pietikäinen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa