Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.05.2018/Pykälä 155

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta

31 §

17.4.2018

 

§ 155

Asianro 3058/10.03.02.01/2018

 

 

Varhaiskasvatuksen metsäpäiväkoti

 

 

Päätöshistoria

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.4.2018 31 §

 

Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto
Kasvu ja oppiminen / tila- ja hankintapalvelut

 

 

Lisätilatarpeen taustaa

Kunnallisessa päiväkotihoidossa olevien lasten määrä on lisääntynyt, ja kasvusta johtuen toimitilojen ja päiväkotipaikkojen riittävyyttä on selvitetty yhteistyössä Kuopion Tilakeskuksen kanssa. Lisätilatarpeen täyttämiseksi väliaikaisten ja siirtokelpoisten lisätilaratkaisujen rinnalla on tutkittu metsäpäiväkotivaihtoehtoja, ja niiden optimaalista sijaintia maastossa. Oleellista metsäpäiväkodin toiminnan kannalta on, että kotamainen rakennus tukeutuu johonkin olemassa olevaan päiväkotiin ja sijoittuu aitoon metsäympäristöön, joka tarjoaa samanaikaisesti sekä mielenkiintoisen että turvallisen kasvuympäristön päiväkoti-ikäisille lapsille. Kuopiossa toimii tällä hetkellä kaksi metsäpäiväkotia, ja myönteisten käyttäjäkokemusten perusteella palvelualue, yhteistyössä tilahallinnon kanssa, selvittää uusia metsäpäiväkotivaihtoehtoja varhaiskasvatuksen monipuolisiin tarpeisiin.

Metsä innostaa ja avaa aisteja, joten se tarjoaa monipuolisen ja lapsen osallisuutta lisäävän oppimisympäristön. Kuopion metsätoiminnassa painotetaan luontoa leikki-, tutkimis- ja oppimisympäristönä. Metsätoiminta antaa lapsille luonnon tuntemusta ja iloa eri vuodenajoista, tukee luontaista liikuntaa kuten hiihtämistä ja kiipeilyä. Metsä tarjoaa oppimisympäristön, jossa on luonnonääniä, ja jossa lapset oppivat kunnioitusta ympäristöä kohtaan, kestävän kehityksen periaatteita, yhteisvastuullisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Metsäpäiväkoti tarjoaa elämyksellistä oppimista, josta jää muistoja.

Hankesuunnitteluarkkitehti Emilia Rönkkö ja tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto esittelivät verkostotyön ohjausryhmän kokouksessa 26.1.2018 metsäpäiväkotiratkaisuja muun muassa Puijolaakson alueelle. Ohjausryhmä linjasi kantanaan, että edetään suunnittelussa esitellyn mukaisesti, ja että asia viedään kasvun ja oppimisen lautakuntaan käsiteltäväksi.



Metsäpäiväkodin tavoiteaikataulu ja kustannukset

Tavoitteena on, että uusi metsäpäiväkoti 16 lapsen ryhmälle Puijonlaakson päiväkodin yhteydessä olisi käyttöönottovalmiina 1.8.2018.

Arvioitu kustannus perustuu aikaisempien metsäpäiväkotien hankintaan, ja arvioitu vuokra palvelualueelle on 1563 €/kk, yht. 18.756 €/v.

 

Vaikutusten arviointi            -

 

 

Esitys                                         Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy esityksen varhaiskasvatuspalvelun metsäpäiväkodista Puijonlaakson päiväkodin yhteyteen.

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Emilia Rönkkö

puh. +358 44 718 5089

Tanja Karpasto

puh. +358 44 718 4130

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy tilahallintapäällikön esityksen ja esittää varhaiskasvatuspalvelun metsäpäiväkotia hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Päätös                                       Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tanja Karpasto ja Antti Kervinen poistuivat kokouksesta klo 16.51 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Emilia Rönkkö

puh. +358 44 718 5089

Tanja Karpasto

puh. +358 44 718 4130

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kasvun ja oppimisen lautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                          Hankesuunnitteluarkkitehti Emilia Rönkkö oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen, toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja  rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Juha Romppanen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa