Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.05.2018/Pykälä 168

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 168

Asianro 7103/12.04.01.00/2016

 

 

Puijo Areena-hankkeen käynnistämiskustannukset

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kaupunginhallitus

 

Puijo Areena-hanketta on käsitelty Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa 25.10.2016. Kuopion kaupunginhallitus on 7.11.2016 kokouksessaan (§340) päättänyt, että kaupunki sitoutuu osallistumaan yksityiseen Puijo-Areena hankkeeseen, jossa on tarkoitus toteuttaa monitoimihalli Pujon Urheilulaakson alueelle. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on hyväksynyt hankkeen osaksi kaupungin liikuntapaikkaverkostoa. Hanke takaa osaltaan kaupungin liikuntapaikkojen riittävyyttä ja laatua. Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen on hanketta käsitelty uudelleen hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa 14.2.2017 (§10).

 

Kuopion kaupunki ja Puijo Areena Oy ovat solmineet Puijo Areenaa koskevan aiesopimuksen Puijo Areenan rakentamiseksi ja toiminnan käynnistämiseksi (Liite 1). Hankkeen käynnistämiskustannuksiksi on arvioitu n. 90 000,00 €.

 

Puijo Areena Oy:lle on valmisteluhankkeeseen myönnetty ELY-keskukselta kehittämisavustusta 19.6.2017 tehdyllä päätöksellä (ESAELY/0089/05.02.09/2017) hankkeen käynnistämisestä aiheutuneista kuluista 24 740,00 €. Puijo Areena Oy:n toimitusjohtaja Antti Pakkala on lähettänyt Kuopion kaupungille sähköpostin 26.3.2018, jossa kaupunkia pyydetään maksamaan aiesopimuksen mukaisesti Puijo Areenan projektin käynnistämiskustannuksia 90 000 euroa vähennettynä ELY-keskuksen kehittämisavustuksella 24 740 euroa (liite 2). Yhtiön kaupungilta hakema summa on siis 65 260 euroa.

 

Puijo Areena Oy:ltä on pyydetty erittely ja tositteet aiheutuneista kustannuksista ja yhtiö on toimittanut ostolaskuista koosteen ajalta 5.8.2017 – 30.4.2018 sekä matkalaskut 14.8.2017 – 7.5.2018 (liite 3). Ely-keskuksen avustuspäätös ja yhtiön esittämät tositteet osoittavat Puijo Areena Oy:n aloittaneen kaupunginhallituksen päätöksen (7.11.2016 §340) mukaisen valmistelun. Hakijan esittämistä tosittein todennetuista kokonaismenoista voidaan hyväksyä aiesopimuksessa tarkoitettuja kustannuksia 62 994 euroa.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen ja aiesopimuksen tahtotilan mukaisesti on perusteltua, lopullisen sopimuksen ollessa vielä valmisteltavana, että kaupunki hyväksyy maksettavaksi Puijo Areena Oy:n esittämät käynnistämiskustannukset.

 

Liiteaineistona jaetaan aiesopimus sekä ELY:n päätös kehittämisavustuksesta. 

Ostolaskuaineistot sekä matka- kululaskutositteet ajalta 14.8.2017-7.5.2018 ovat kh:n asiakirjoissa.

 

 

Liitteet

28

7103/2016 S2018-00277 Allekirjoitettu aiesopimus

 

29

7103/2016 ELY:n päätös kehittämisavustuksesta

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pekka Savolainen

puh. +358 44 718 4101

Pekka Vähäkangas

puh. +358 17 18 2792

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin maksettaviksi käynnistämiskustannuksiksi hakijan esittämistä kokonaismenoista 62.994 euroa Puijo Areena Oy:n aloitettua hankkeen valmistelun. Kustannukset maksetaan hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelta.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että asiakohta käsiteltiin välittömästi asiakohdan 3 käsittelyn jälkeen.

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen ja palvelupäällikkö Saku Kekäläinen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. Kekäläinen ja Hentunen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa