Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

95 §

26.3.2018

 

§ 48

Asianro 2350/01.00.02/2018

 

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2017

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 26.3.2018 95 §

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu

 

 

Henkilöstökertomus antaa kaupungin päättäjille, ammatilliselle johdolle ja henkilöstölle kokonaiskuvan kaupungin henkilöstötilanteen kehityksestä ja muutoksesta. Henkilöstökertomus sisältää tietoa mm. henkilöstön työkykyisyyden kehittymisestä. Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja -suunnittelun keskeinen apuväline.

 

Työnantajapalvelu on laatinut vuoden 2017 henkilöstötietojen osalta henkilöstökertomuksen. Tämän henkilöstökertomuksen tiedot ovat valtakunnallisesti vertailukelpoisia. Valmistelussa ja laadinnassa on otettu huomioon KT Kuntatyönantajan antama suositus kertomuksen laatimisesta. Henkilöstökertomus sisältää vertailutietoa vuodesta 2015 alkaen.

 

Vuoden 2017 henkilöstökertomuksen aineisto on kerätty henkilötietojärjestelmästä ja intranetissä olevasta tietovarastosta, joista tarvittava tieto löytyy kaikilla organisaatiotasoilla. Lisäksi kertomus sisältää Kuntien eläkevakuutuksen, Pohjola Vakuutus Oy:n ja Kallaveden Työterveyden tilastotietoja.

 

Henkilöstökertomus sisältää kaupungin kaikki palvelualueet, taseyksiköt ja liikelaitokset.

 

Henkilöstökertomus viedään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

 

Henkilöstökertomus on käsitelty kaupungin yhteistyötoimikunnassa 21.3.2018.

 

 

 

Esitys                                         Esitän, että kaupunginhallitus

 

1.      merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi ja toteaa, että siitä tehtävät johtopäätökset tulee ottaa huomioon kaupungin toiminnan, talouden ja henkilöstön suunnittelussa ja johtamisessa.

 

2.     saattaa henkilöstökertomuksen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

Liitteet

 

2350/2018 Henkilöstökertomus vuodelta 2017 lopullinen

 

 

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy henkilöstöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                       Merkittiin, että henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Terveysjohtaja Jari Saarinen, va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen ja  taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Ruotsalainen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 


 

 

 

Liitteet

5

2350/2018 Henkilöstökertomus vuodelta 2017

 

                                                     

Päätösehdotus                          Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi.


Päätös                                          Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa