Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vehmersalmen pitäjäraati
Pöytäkirja 23.05.2018/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 33

Asianro 2986/12.03.01.02/2018

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke

 

 

Vehmersalmen pitäjäraati on valittu Mansikka ry:n hallinnoiman ja Pohjois-Savon liiton ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen rahoittaman Kirkonkylät palvelukeskuksina –hankkeen pitlottialueeksi. Hankkeessa kehitetään eri sektoreiden välistä tila-, palvelu- ja budjettikumppanuutta. Toimenpiteet tähtäävät kirkonkylien ja kyläkeskusten tyhjien ja vajaakäyttöisten tilojen käyttöasteen nostoon kehittämällä kumppanuuksia. Tavoitteena on saada tiloihin uudenlaisia käyttötarkoituksia, palveluja ja toimintaa.

 

Päätösehdotus                        Merkitään tiedoksi hankkeen eteneminen.

 

 

Päätös                                        Kirnumäelle järjestetään mahdollisesti avoimien ovien päivä kesällä, jolloin tiloihin voisivat tutustua kyläläisten lisäksi, kesäasukkaat ja uudet mahdolliset toimijat.

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen ydinryhmään toivotaan lisäksi myös työikäisiä jäseniä ja yrittäjiä. Tavoitteena on saada Kuopion kaupungin kuntoutusjohtaja kertomaan Kuopion tulevaisuuden näkymistä mm. hoitoalalla.

 

Keskusteltiin Kirnumäen markkinoinnista; olisi pyrittävä erottautumaan joukosta erilaisella "haluttavalla" konseptilla, josta myös maakunnassa oltaisiin kiinnostuneita. Tavoitteena, että Kirnumäki olisi "ykköskohde", jonne haluavat kaikki, olipa kyse hoivapalveluista tai muusta toiminnasta.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa