Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.06.2018/Pykälä 177

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 177

Asianro 3676/11.05.00/2016

 

 

Kuopion modernin rakennusperinnön inventointi

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Modernin rakennusperinnön inventointi alkoi Kuopiossa alkuvuodesta 2015. Nyt tehtävässä inventoinnissa modernismin laaja käsite rajautuu ajallisesti sotien jälkeen syntyneeseen rakennusperintöön, 1950-luvun alusta 1990-luvun alkuun. Aikajana kattaa jakson sodan jälkeisen vilkkaimman rakentamisen aikakaudesta 1990-luvun laman alkuun, josta kulunut 20 vuotta on vähimmäisetäisyys historialliselle tarkastelulle.

 

Rakennusinventointi on maankäyttö- ja rakennuslain velvoittamaa perustutkimustyötä. Se liittyy keskeisesti kaavoitukseen tukien kaavoitusprosessien joustavaa etenemistä. Inventointi on verrattavissa muihin kaavoituksen yhteydessä tehtäviin perustutkimuksiin kuten esimerkiksi luonto, maisema ja ympäristö.

 

Rakennusinventointi tulee pohjatietona hyödynnettäväksi kaavoituksessa sekä rakennusten ja ympäristön suunnittelussa. Suojeluratkaisut määritetään lopullisesti vasta kaavaprosessien yhteydessä, missä rakennusperintöinventoinnin lisäksi vaikuttavina tekijöinä ovat mm. rakennuksen kuntoon, käytettävyyteen ja muunneltavuuteen liittyvät selvitykset.

 

Inventoinnin rajaus sisältää ensimmäisessä vaiheessa ruutukaava-alueen lähiympäristöineen. Inventointi on aloitettu ruutukaava-alueelta lähialueille vuosikymmen kerrallaan edeten ja se kattaa koulut, muut julkiset rakennukset, liikerakennukset sekä asuinrakennukset.

 

Ensimmäisessä vaiheessa selvityksen sisältönä ovat koko keskeisen kaupunkialueen koulukohteet. Työn edetessä myös muista inventointikohteista kootaan teemoittain inventointiraportit. Raportit toimivat pohja-aineistona yleiskaavoituksen, asemakaavoituksen ja muun yksityiskohtaisen suunnittelun lisäksi myös Kuopion kulttuuriympäristöstrategian päivittämiselle.

 

Raportissa esitellään modernin rakennusperinnön inventoinnin lähtökohdat ja tavoitteet, rakennusinventoinnin työvaiheet sekä inventointikohteiden arvotusmenetelmät. Inventointien pohjalta on raporttiin koottu koulukohteista tiivistetyt kohde-esittelyt, joissa painopiste on arvojen esiintuomisessa. Kulttuuriympäristöstrategian mallin mukainen toimenpidesuositus sekä jatkotoimenpiteet antavat pohjan kohteiden jatkokäsittelyyn.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy 4.6.2018 päivätyn Kuopion modernin rakennusperinnön inventoinnin ”Keskeisen kaupunkialueen modernit koulukohteet” pohjatietona hyödynnettäväksi yleis- ja asemakaavoissa ja muussa yksityiskohtaisessa suunnittelussa. Varsinaiset suojeluratkaisut määritetään vasta kaavaprosessien yhteydessä.

 

Liitteet

2

3676/2016 Modernin rakennusperinnön inventointi raportti 040618 A

 

                                                      Valmistelija                                                         

Juha Romppanen

puh. +358 44 718 5410

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen esitti jäsenten Minna Reijonen, Nelli Berg-Väänänen ja Harri Auvinen kannattamana, että liitteenä olevasta raportista poistetaan kohta 5.4.

 

Jäsen Pekka Kantasen ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa