Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 12.06.2018/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 51

Asianro 4839/05.10.00/2018

 

 

Jatketun aukioloajan ja vuorohoidon linjaukset Kuopion varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2018 alkaen

 

 

Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Varhaiskasvatuspalvelut sekä kasvun ja oppimisen tuen palvelut

 

 

Jatkettu aukioloaika ja vuorohoito

 

Lasten varhaiskasvatus on järjestettävä siten, että se tarjoaa lapsen hoidolle ja kasvatukselle sopivan hoitopaikan ja jatkuvan hoidon sinä vuorokauden aikana, jona sitä tarvitaan. (Varhaiskasvatuslaki, 2 §) Näissä linjauksissa vuorohoidolla tarkoitetaan varhaiskasvatuspalvelua, jota tarjotaan aamuisin ennen klo 5.00, iltaisin klo 22 jälkeen sekä öisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä. Jatkettua hoitoa (klo 5-22) järjestetään alueellisesti. Perheellä ei ole subjektiivista oikeutta vuorohoitoon, vaan sitä tarjotaan perheelle vanhempien ansiotyöhön tai opintoihin liittyvään vuorohoidon tarpeeseen.

 

Vuorohoitoa tarjotaan Haapaniemen, Petosenmutkan, Juankosken ja Sinisepon päiväkodeissa.

 


Lasten hoitoaika ja hoitoajoista ilmoittaminen

Lapsen haku- ja tuontiajat tulee ilmoittaa viimeistään edellisen viikon keskiviikkona klo 18 mennessä ja arkipyhäviikoilla tiistaihin klo 18 mennessä, jotta työntekijäresurssit saadaan suunniteltua ja toteutettua mahdollisimman hyvin lasten edun näkökulmasta. Myöhemmin ilmoitettuihin hoidontarpeisiin ja hoitoajan muutoksiin ei voida sitoutua. Näillä linjauksilla pyritään varmistamaan varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstömäärä.

 

Henkilöstöresursoinnin vuoksi myös hoidon peruuntumiset on ilmoitettava välittömästi päiväkotiin. Vanhempien loma- ja vapaapäivät toivotaan olevan myös lapsen edun mukaisesti lapsen vapaapäiviä. Mikäli lapsi on vanhemman vapaapäivänä hoidossa, hoitoaika on klo 6.30 – 17 välillä. Lapsella tulee olla keskimäärin kaksi vapaa päivää viikossa. Vanhemman vapaapäivinä, lomapäivinä ja sairauslomalla ei tarjota ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa.

 

Työntekijöiden ja päiväkodinjohtajan vastuulla on tarkastella lasten hoitoaikojen ja – jaksojen pituuksia ja ottaa ne tarvittaessa puheeksi huoltajien kanssa, jos ne herättävät huolta lapsen jaksamiseen liittyen. Lapsen voi tuoda hoitoon aikaisintaan klo 5.  Lapset, jotka eivät jää yöhoitoon, tulee hakea klo 22.00 mennessä. Kun lapsi on ollut yön hoidossa, niin vanhempien tulee hakea hänet hoidosta klo 16 mennessä.

 

Jos lapsen hoidontarve muuttuu, pyritään lapselle järjestämään hoitopaikka toisesta päivähoitoyksiköstä tai – ryhmästä.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Jatketun aukiolon ja vuorohoidon linjaukset Kuopion varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2018 alkaen.  

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jaana Lappalainen

puh. +358 44 718 3702

Tiina Kaartinen

puh. +358 44 718 3220

Anne Kaikkonen

puh. +358 44 718 3765

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Marko Kilpi saapui kokoukseen klo 16.28 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Tiina Kaartinen ja Jaana Lappalainen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.42.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa