Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.06.2018/Pykälä 195

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  2571/2017 Kuukausiraportti.pdf

 

 

§ 195

Asianro 2571/02.02.02/2017

 

 

Toukokuun 2018 kuukausiseuranta

 

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

                                                     

Kuluvan vuoden talousarvio laadittiin 13,0 milj. euroa alijäämäiseksi. Koko kaupungin alijäämä on ennusteen mukaan muodostumassa – 12,2 milj. euroon. Huhtikuussa tehtyyn ennusteeseen verrattuna alijäämä on pienenemässä noin 1,0 milj. eurolla. Voidaan kuitenkin olettaa, että palvelualueiden talousennusteissaan raportoimat ylitysriskit eivät täysimääräisesti toteudu ja talousarviovuoden kuluessa tulos kääntyy tätäkin positiivisemmaksi.

 

Henkilöstökulut ja palvelujen ostot ovat ylittymässä n. 10,0 milj. euroa. Toukokuun alussa toteutuneiden kunta-alan palkankorotusten vaikutus, n. 4,7 milj. euroa on mukana ylitysennusteessa, kirjauskäytäntöjen vuoksi myös 1.1.2019 maksettava palkkojen kertaerä tulee vuoden 2018 menoksi. Tilannetta tasapainottavat toimintatuotot, valtionosuudet ja korkomenojen pieneneminen sekä satunnaisiin eriin arvioidut omaisuuden (lähinnä osakkeiden) myyntivoitot. Lisäksi satunnaisia tuloja syntyy vuoden aikana mahdollisesti toteutettavista konsernin omistusjärjestelyistä.  Tilakeskus raportoi kiinteistöjen noin miljoonan euron kustannusten ylitysriskeistä, jotka aiheutuivat viime talven lumenpoistosta ja sisäilmakorjauksista. Varsinaiset lisämäärärahatarpeet tarkennetaan toisen osavuosikatsauksen yhteydessä.

 

Palvelualueet laativat omasta toiminnastaan talousennusteen ja kuukausiraportti sisältää koosteen toimintakate-ennusteen keskeisistä tekijöistä.

 

Työhyvinvoinnin parantamisen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen toimenpiteet ovat etenemässä tavoiteltuun suuntaan.

 

Liitteet

3

2571/2017 Kuukausiraportti.pdf

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus keskustelee taloustilanteesta ja merkitsee kuukausiraportin tiedoksi.


Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa