Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.07.2018/Pykälä 205

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 205

Asianro 5754/02.08.00.01/2017

 

 

Kuopion Lippumäen ylipainehallin rakentaminen

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

Kuopion kaupunginhallitus on Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan esityksestä päättänyt kokouksessaan 10.10.2016 § 300, että nykyinen keskuskentän ylipainehalli korvataan Lippumäen tekonurmikentästön kattavalla kiinteällä ylipainehallilla ja sitä palvelevalla huoltorakennuksella. Hankkeelle kokonaisuudessaan on kaupungin talousarviossa varattu 3,7 miljoonaa euroa.

 

Kuopion Tilakeskus toteuttaa ylipainehallin hankinnan KVR- eli kokonaisvastuurakentamisurakkana. Kuopion Tilakeskus julkaisi 27.12.2017 hankintailmoituksen Kuopion Lippumäen ylipainehallin KVR -urakasta. Hankinta kilpailutettiin neuvottelumenettelyllä. Osallistumishakemukset tuli jättää 19.1.2018 klo 12.00 mennessä. Määräaikana osallistumishakemuksia saapui viideltä yritykseltä. Osallistumishakemukset avattiin 22.1.2018. 

 

Osallistumisen perui yksi yritys, joten neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyyntöasiakirjat lähetettiin neljälle yritykselle 29.1.2018.  Kommentit ja kysymykset lähetetyistä asiakirjoista tuli esittää 2.2.2018 mennessä. Neuvottelut aloitettiin viikolla 6. Neuvotteluissa kartoitettiin ratkaisuvaihtoehto, jolla hankinta voidaan toteuttaa ja josta pyydettiin lopullinen tarjous. Ehdot, sisältö ja aikataulu tarkentuivat neuvottelun edetessä. Neuvottelut päättyivät viikolla 15. Lopullinen tarjouspyyntö lähetettiin 16.4.2018 ja ilmoitettiin neuvotteluvaihe päättyneeksi. Tarjoukset tuli jättää viimeistään 15.6.2018 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saapui kolme tarjousta. Tarjoukset avattiin Kuopion Tilakeskuksessa 15.6.2018 klo 12.05 alkaen.

 

Neuvottelumenettelyssä valintaperusteena on halvin kokonaishinta. Halvimman tarjouksen teki Saltex Oy. Tarjouksen mukainen kokonaishinta ylipainehallista on 2 754 675 euroa (alv 0 %). Muiden saatujen tarjousten hinnat olivat 3 308 145 euroa ja 3 399 084 euroa (alv 0 %).

 

Lippumäen ylipainehalli toteutetaan hankkeessa sille varatun määrärahan puitteissa.

 

 

Vaikutusten arviointi                Vaikutusten ennakkoarviointi on kaupunginhallituksen 10.10.2016 kokouspöytäkirjan liitteenä.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus päättää valita Kuopion Lippumäen ylipainehallin KVR-urakoitsijaksi Saltex Oy:n ja valtuuttaa Kuopion Tilakeskuksen toimitilajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

 

Viiteaineisto

3

5754/2017 Tarjousten avauspöytäkirja

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Veli-Matti Paananen

puh. +358 44 718 5621

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Toimitilajohtaja Hannu Väänänen selosti asiaa kokouksessa.

 

Rakennuttaja Timo Tanninen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa