Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 12.09.2018/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

§ 58

Asianro 588/12.03.01.05/2018

 

 

Kuopion Voimaa Vanhuuteen toiminnan esittely ja vuosiseurantaraportti

 

Va. hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kirsti Turunen
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Kuopio valittiin mukaan Voimaa Vanhuuteen ohjelmaan vuonna 2016. Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista ottamalla käyttöön hyviä toimintatapoja liikuntaneuvonnasta, voima- ja tasapainoharjoittelusta, ryhmäliikunnasta ja ulkoilusta. Hyvien terveysliikunnan toimintatapojen käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, julkisen sektorin ja ikäihmisten kanssa. Ohjelmaa koordinoi Ikäinstituutti, josta saadaan koulutusta ja mentorointia ja näin lisää ammattilaisia sekä vertaisohjaajia ikäihmisten terveysliikunnan osaajiksi.

 

Kuopiossa ohjelman pilottialueena ovat olleet Puijonlaakso, keskustan ja Männistön alue. Kuopiossa on edistetty kotona asuvien ikäihmisten toimintakykyä (75+) mm. uusin toimintamuodoin, kuten ”Naati nuapurista” taloyhtiöjumpin ja ”Liiku, leiki ja ilostu”, ylisukupolvisin jumpin, Talolta talolle kävelyin sekä luovan liikunnan tuokioiden kera.

 

Kolmivuotisen kehittämistyön käynnistyessä kuntien poikkisektoriset yhteistyöryhmät tekivät alkukartoituksen iäkkäiden terveysliikunnan tilasta. Samoja asioita kysyttiin vuoden 2017 vuosiseurannassa. Ohessa liitteenä yhteenveto Kuopion Voimaa Vanhuuteen työn etenemisestä.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

Esitys                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee tiedoksi Kuopion Voimaa Vanhuuteen toiminnan esittelyn ja vuosiseurannan.

 

Liitteet

1

588/2018-3 Kooste Kuopion 2017 Voimaa vanhuuteen -vuosiseurannasta

 

2

588/2018-3 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Säde Rytkönen

puh. +358 44 718 2462

Teemu Huhtakangas

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä va. hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Saara Hanhela saapui kokoukseen klo 16.09 asian esittelyn aikana.

 

Teemu Huhtakangas poistui kokouksesta klo 16.25 asian käsittelyn jälkeen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa