Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 18.09.2018/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 64

Asianro 7330/10.03.02.01/2018

 

 

Varhaiskasvatuksen tarveselvitykset: koillinen kaupunkialue ja keskusta-alue

 

 

Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto
Kasvu ja oppiminen / tila- ja hankintapalvelut

 

 

                                                          Tarveselvitysten taustaa


Koillinen kaupunkialue

 

Koillisen kaupunkialueen tilatarveselvityksen taustalla on sekä kasvanut päivähoitopaikkojen tarve että nykyisten päiväkotitilojen tekninen kunto. Tarkasteltavaksi alueeksi on rajattu Itkonniemen, Männistön ja Linnanpellon pienalueet sekä niiden varhaiskasvatuksen toiminnan järjestämisen tarpeet. Alueen päiväkodit toimivat vanhoissa kiinteistöissä, jotka kaikki eivät ole alun perin rakennettuja päiväkotikäyttöön. Tästä syystä tilat eivät kaikilta osin vastaa nykypäivän tarpeita ja varhaiskasvatussuunnitelmien tavoitteita. Kaikissa tiloissa (Jönköpingin, Männistön ja Linnanpellon päiväkodit) yhteensä toimii tällä hetkellä 7 päivähoitoryhmää (n.150 lasta).

 

Akuuttia koillisen kaupunkialueen sekä keskustan alueen paikkatarvetta on ratkaistu väliaikaisilla tilaratkaisuilla. Näistä ensimmäinen on Vuorelankatu 5-7 tiloihin järjestetyt väliaikaiset päiväkotitilat (Vuorilinnan päiväkoti) maksimissaan neljälle lapsiryhmälle, jotka valmistuvat marraskuussa 2018. Toinen väliaikainen lisätila valmistui elokuussa 2018 Linnanpellon koulukiinteistön piha-alueelle siirtokelpoisena tilaelementtiratkaisuna (Pikkulinnan päiväkoti) joihin on mahdollista sijoittaa neljä lapsiryhmää (max. 96 lasta). Väliaikaisten tilojen on tarkoitus palvella määräaikaisella luvalla viisi vuotta, kunnes pysyvä päiväkotiratkaisu toteutuu koilliselle kaupunkialueelle.

 

Keskusta-alue

 

Keskusta-alueen päivähoitopaikkojen (kunnalliset ja yksityiset palvelut) määrä on alueen lapsimäärään nähden suurempi, koska keskusta-alue palvelee myös muita kaupunginosia. Tarkasteltavaksi alueeksi on rajattu Keskusta, Niirala, Haapaniemi-Siikalahti, Rönö ja lähisaaret, ja niiden toiminnan järjestämisen tarve. Kaikissa tiloissa (Alava, Harjula, Haapaniemi, Kasarmipuisto, Maljapuro, Minna, Niirala) yhteensä toimii tällä hetkellä 34 ryhmää (595 lasta).

 

Osa perheistä hakee hoitopaikkaa keskustasta, koska perhe ei ole saanut lapselleen hoitopaikkaa omalta asuinalueeltaan. Hoitopaikkaa haetaan keskustasta myös työ- tai opiskelupaikan sijainnin vuoksi. Keskustan alue on vetovoimainen hyvien liikenneyhteyksien ja kätevän joukkoliikenteen vuoksi.

Keskusta-alueella toimivat myös yksityiset päiväkodit; Saksalainen päiväkoti ja Steiner-päiväkoti Pikku-Saima, Kasarmirakennuksessa toimiva Englantilainen leikkikoulu sekä satama-alueella toimiva päiväkoti Pikku-Leijona. Lisäksi Keskusta-alueella sijaitsee koko kaupunkia palveleva kunnallinen Haapaniemen vuorohoitopäiväkoti. Näiden päiväkotien asiakkaat tulevat pääosin muilta alueilta kuin keskustan alueelta.

 

 

Tarveselvitystyön tavoitteet

 

Tarveselvitystyön tavoitteena on löytää kestävä tilaratkaisu varhaiskasvatuksen palvelunjärjestämisen tarpeisiin sekä koillisella kaupunkialueella että keskusta-alueella. Ratkaisuissa on huomioitava nykyiselle lapsimäärälle tarvittavat peruskorjatut tai uudet korvaavat tilat ja alueen lapsiennusteeseen perustuva lisätilatarve.

 

Tarveselvityksen tavoitteena on muodostaa tilannekuva päiväkotikiinteistöjen nykyisestä teknisestä kunnosta ja korjausasteesta sekä linjata niiden rooli toimitilaverkostossa. Samalla tavoitteena on tehdä linjaus poistuvien päiväkotien korvaavan uudisrakentamisen sijoittumisesta tarkasteltavalla alueella hankesuunnittelun pohjaksi. Hankesuunnitteluvaiheessa tutkitaan sekä peruskorjattavien että mahdollisten uudisrakennusten toteuttamis- ja vaiheistusvaihtoehdot sekä toiminnan edellyttämä kokonaislaajuus tarkan tilaohjelman ja kustannusarvion tekemiseksi.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy esityksen koillisen kaupunkialueen sekä keskusta-alueen päiväkotien hankesuunnittelun käynnistämisestä tarveselvityksen pohjalta.

 

 

 

Liitteet

1

7330/2018 Tarveselvitys / Koillinen kaupunkialue

 

2

7330/2018 Tarveselvitys / Keskusta-alue

 

                                                          Valmistelija                                                           

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Tanja Karpasto

puh. +358 44 718 4130

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy tilahallintapäällikön esityksen ja merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa