Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 05.09.2018/Pykälä 171

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 171

Asianro 3932/10.02.03/2017

 

 

Tiedonanto valmistelusta, asemakaava ja asemakaavan muutos / Vanhan varikon itäosa

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa Savon koulutuskuntayhtymän (SAKKY) oppilaitoksen (Savon ammattiopisto) siirtyminen Savilahteen kaupungin omistamalle entisen asevarikon kiinteistölle (407-2-22). Kaavatyössä tutkitaan myös alueellisen yhteiskäyttöisen väestönsuoja- ja liikuntatapahtumakeskuksen sijoittuminen olemassa oleviin kallioluolastoihin ja niiden edustalle kaupungin omistamalle kiinteistölle

(401-1-59).

 

Kaavatyössä tutkitaan laajemmin kaupungin omistamaa asevarikon kiinteistöä (407-2-22) osayleiskaavan ja maankäytön yleissuunnitelman pohjalta työpaikka-alueena, jonne mahdollistetaan myös kahden pysäköintilaitoksen sijoittuminen.

 

Kaava mahdollistaa uuden kokoojakadun Neulaniementien ja Neulamäentien välille sekä sitä täydentävät tonttikadut, alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyt sekä infraverkostot. Kaavatyössä pyritään kehittämään viherverkostoja ja turvaamaan luontoarvojen säilyminen. Kaava-alue on pääosin asemakaavoittamatonta aluetta. Uusi rakennusoikeus on kaava-alueella noin 65 500 k-m2. Kaavahanke on osa laajempaa Savilahti-projektia.

 

 

Vaikutusten arviointi                Asemakaava ja asemakaavan muutos toteuttaa kaupungin ilmastopoliittista ohjelmaa mm. mahdollistamalla Savilahden alueen uusien oppilaitos-, työpaikka-alueiden sekä liikuntatapahtumakeskuksen syntymisen lähelle olemassa olevaa infraverkostoa ja palveluja. Sijoittamalla monipuolisesti toimintoja samalle alueelle vähennetään liikkumistarvetta. Rakentamisella tiivistetään kaupunkirakennetta tehostamalla maankäyttöä. Rakentaminen keskustan läheisyyteen vähentää painetta kaupunkirakenteen ulkopuolelle suuntautuvaan rakentamiseen.

 

Kaavaratkaisun mukainen rakentaminen lisää alueen liikennemääriä. Vaikutukset ovat kuitenkin vähäiset ottaen huomioon Savilahden alueen liikenneverkon tulevaisuuden muutokset ja niitä pyritään ehkäisemään liittymien valo-ohjausta kehittämällä sekä liikkumisen ohjauksen keinoin. Suunnittelulla pyritään hillitsemään ajoneuvoliikenteen määrän kasvua ja panostamaan kevyen- ja joukkoliikenteen olosuhteiden parantamiseen ja houkuttelevuuteen, ja tätä kautta vähentämään liikenteestä aiheutuvia kasvihuonepäästöjä.

 

Kaavalla on positiivisia vaikutuksia kaupungin kilpailukykyyn, vetovoimaan ja yritystoimintaan. Se toteuttaa Kuopion kaupungin yritysstrategiaa lisäämällä yritystonttitarjontaa lähellä keskustaa. Kaavaluonnos mahdollistaa uutta toimitila- ja liikerakentamista, mikä edesauttaa uusien yritysten ja työpaikkojen sijoittumisen alueelle. Työpaikkamäärän ja oppilaspaikkojen lisääntyessä kysyntä ja palveluntarjonta lisääntyvät. Rakennusaikana syntyy uusia työpaikkoja ja alueen tiivistyminen hyödyttää alueen yrittäjiä.

 

Uudella rakentamisella ja liikennejärjestelyillä on vaikutuksia ihmisiin ja luonnonympäristöön. Luontoarvojen säilyminen pyritään turvaamaan kaavatyössä mahdollisimman hyvin.

 

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

Liitteitä ei jaeta, julkaistaan internetissä.

Liitteet

21

3923/2017 kaavakarttaluonnos, pienennös

 

22

3932/2017 kaavaselostusluonnos

 

23

3923/2017 havainneaineisto, liite 3

 

24

3932/2017 kaavaselostuksen liitteet 4-5

 

25

3923/2017 kaavaselostuksen liitteet 6/1-6/2

 

26

3923/2017 kaavaselostuksen liitteet 7-8

 

27

3932/2017 kaavaselostuksen liitteet 9/1-9/5

 

28

3932/2017 Savilahden aurinkopotentiaaliselvitys, liite 10

 

29

3932/2017 kaavaselostuksen liitteet 11-12

 

30

3932/2017 Savilahtiohje, liite 13

 

31

3923/2017 päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Annika Korhonen

puh. +358 44 718 5074

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että Markku Söderström poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa