Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 232

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 232

Asianro 2172/00.00.01.02/2018

 

 

Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen – yhtiöiden perustaminen

 

 

Työterveyshuollon johtaja Petri Kangasperko
Kallaveden Työterveys Liikelaitos

 

Lainsäädäntö asettaa velvoitteen kilpailuilla markkinoilla toimivien kunnallisten työterveyshuoltopalveluiden yhtiöittämisestä tai vetäytymisestä kilpailuilta markkinoilta 31.12.2018 mennessä (Kuntalaki 410/2015).

 

Kuopion kaupunginhallitus on aiemmin (Kh 23.4.2018 § 126, Asianro 2172/00.00.01.02/2018) päättänyt, että Kuopion kaupunki sitoutuu hankkeeseen, jossa Kuopion kaupunki, Varkauden kaupunki, Siilinjärven kunta ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri yhdessä laativat yksityiskohtaisen työterveyshuollon yhtiöittämisen toteuttamissuunnitelman yhteisen työterveyshuollon yhtiön perustamiseksi sekä neuvottelevat osakkaiden keskinäisen osakassopimuksen.

 

Yhtiöitä on tarkoitus perustaa kaksi. Toisen yhtiön on tarkoitus tuottaa omistajiensa henkilöstön työterveyshuolto sekä lakisääteinen kuntien velvollisuudeksi säädetty työterveyshuolto (joka mahdollisesti myöhemmin siirtyy maakuntien vastuulle). Toiseen yhtiöön on tarkoitus siirtää ne ulkopuoliset asiakkaat (mm. yritys- ja yrittäjäasiakkaat), jotka valitsevat kokonaisvaltaisen työterveyshuollon palvelut.

 

Lisäksi kaupunginhallitus on todennut, että osapuolet neuvottelevat osakkaiden keskinäisen osakassopimuksen ja että yhtiön perustaminen tuodaan erikseen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Yhtiöt tulee perustaa riittävän ajoissa ennen vuoden vaihdetta, koska erilaiset sopimukset, sopimusten siirrot ja toimiluvat edellyttävät yhtiöiden nimissä tehtyjä oikeudellisia toimia. Tarkoitus on, että aluksi Kuopion kaupunki, Siilinjärven kunta ja Varkauden kaupunki perustavat yhtiöt.

Kuopion kaupungin on tarkoitus merkitä myös ne osakkeet, jotka on suunniteltu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille tuleviksi. Menettely perustuu siihen, että sairaanhoitopiirin valtuusto kokoontuu vain kolme kertaa vuodessa.  Kun Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston päätös tulee lainvoimaiseksi, myy Kuopion kaupunki sairaanhoitopiirille sen omistukseen suunnitellut osakkeet.

 

Hankkeen eteneminen edellyttää, että yhtiöt perustetaan ja niille nimetään hallitukset. Kummassakin hallituksessa voi olla samoja jäseniä. Hallitusten tulisi valita yhtiöille toimitusjohtajat hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Osapuolten kesken on sovittu hallituspaikojen jakamisesta seuraavasti:

 

In-House yhtiö 5 jäsentä

 

Kuopiolla                                   2 jäsentä, ja puheenjohtajuus

Sairaanhoitopiirillä               1 jäsen

Siilinjärven kunnalla            1 jäsen

Varkauden kaupungilla       1 jäsen

 

Markkinayhtiö 4 jäsentä

 

Sairaanhoitopiirillä               1 jäsen ja puheenjohtajuus

Kuopion kaupungilla            1 jäsen

Siilinjärven kunnalla            1 jäsen

Varkauden kaupungilla       1 jäsen

 

Yhtiön pääomittamisen on tarkoitus tapahtua osakepääoman sekä lomapalkkavelkojen suhteessa.

 

 

Omistukset yhtiöissä

In-House–yhtiö              Markkinayhtiö

Varkauden kaupunki                                       9 % (225 osaketta)                 2 % (50 osaketta)

PSSHP                                                                   18 % (450 osaketta)               81 % (2025 osaketta)

Kuopion kaupunki                                            61 % (1525 osaketta)             14 % (350 osaketta)

Siilinjärven kunta                                             12 % (300 osaketta)              3 % (75 osaketta)

 

Omistusten kokonaismäärä on jaettu osapuolten työterveysliiketoiminnan vuoden 2017 liikevaihdon suhteessa huomioiden kuitenkin sen, että kuntien omistusosuus markkinoilla toimivassa yhtiössä jää alle 20 %, jottei mahdollinen tuleva maakuntauudistukseen liittyvä kuntien omistuskielto (markkinoilla toimiviin sosiaali- ja terveydenhuollon yhtiöihin) aiheuttaisi vastikkeettomia luovutuksia maakunnalle.

Omistajat pääomittaisivat yhtiötä 900.000 euron pääomasijoituksella, joka sijoitettaisiin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP) sekä osakepääomalla, jonka suuruus kummassakin yhtiössä olisi 2.500 euroa. Jos yhtiön taloudellinen tilanne sallii, voidaan kyseinen pääoma palauttaa omistajille osingon tai pääoman palautuksen muodossa.

Lisäksi osakkaat maksaisivat yhtiölle yhtiöön siirtyvän henkilöstön kertyneen lomapalkkavelan (arvio noin 780.000 euroa). Lomapalkka arvioidaan kirjanpidon valmistuttua (summa voin hieman kasvaa myös huomioiden vuoden 2018 palvelussuhteen perusteella määräytyvä tammikuussa 2019 maksettava tuloksellisuuserä).

 

 

Osakemäärät, sijoitus osakepääomaan ja SVOP rahastoon sekä arvio lomapalkkavelasta

Kuopio               Varkaus             Siilinjärvi           PSSHP                            Yhteensä

Omistus In-House yhtiöstä %     61 %                   9 %                     12 %                   18 %

Sijoitus In-House yhtiön

osakepääomaan                          1 525                  225                     300                     450                     2 500

Sijoitus svop-rahastoon              549 000             81 000                108 000             162 000             900 000

Omistus Markkinayhtiöstä %      14 %                   2 %                     3 %                     81 %

Sijoitus Markkinayhtiön

osakepääomaan                          350                     50                       75                       2 025                  2 500

Sijoitus svop-rahastoon              21 000                3 000                  4 500                  121 500             150 000

Sijoitukset yhteensä                   571 875             84 275                112 875             285 975             1 055 000

Maksetaan rahana                      571 875             84 275                112 875             285 975             1 055 000

Siirtyvä lomapalkkavelkaa

vastaava saaminen (arvio)          426 277             79 078                91 327               184 505             781 187

Rahat ja saamiset yhteensä       998 152             163 353             204 202             470 480             1 836 187

 

 

 

 

Liikkeenluovutus

 

Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen henkilöstön on liikkeenluovutuksessa tarkoitus siirtyä perustettavan Järviseudun Työterveys Oy:n (nimi edellyttää hyväksyntää rekisteröinnissä) palvelukseen. Siirtoon sovelletaan liikkeenluovutuksen periaatteita. Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevat vakinaiset henkilöt siirtyvät luovutuksen saajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä olemassa olevin palvelussuhteen ehdoin. Liikkeen luovutuksen periaatteet koskevat myös määräaikaisia palvelussuhteita, jotka jatkuvat sovitun määräajan loppuun.

 

Henkilöstön osalta laaditaan henkilöstön siirtosopimus. Yhtiön palvelukseen siirtyvää henkilöstöä on tiedotettu valmistelussa olevista muutoksista keväästä 2017 lähtien säännöllisesti. Siirtyvää henkilöstöä Kallaveden Työterveys Liikelaitoksesta on tämänhetkisen arvion mukaan noin 45 henkilöä; tämä täsmentyy liikkeenluovutustilanteeseen mennessä. Yhteistoimintamenettelyä jatketaan edelleen.

 

Liiketoiminnassa tarvittava irtaimisto ym. omaisuus siirtyisi yhtiölle vastikkeetta. Siirtyvän omaisuuden kirjanpitoarvo on vähäinen, sillä liiketoiminnan mukana ei siirry kiinteistöjä eikä arvokkaita laitteita eikä rahaa tai saamisia. Koneiden ja kaluston kirjanpitoarvo 2017 tilinpäätöksessä oli alle 20.000 euroa.

 

                                                     

 

                                                     

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus

 

1.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki päättää perustaa työterveyshuollon In-House yhtiön (alustavasti Järviseudun Työterveys Oy) ja työterveyshuollon markkinayhtiön (alustavasti Kallaveden Työterveys Oy),

 

2.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki merkitsee työterveyshuollon In-House yhtiöstä 1975 osaketta yhden euron kappalehintaan ja sijoittaa yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon osuutenaan 549 000 euroa,

 

 

3.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki merkitsee työterveyshuollon markkinayhtiöstä 2375 osaketta yhden euron kappalehintaan ja sijoittaa yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon osuutenaan 21 000 euroa,

 

4.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki myy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille merkitsemistään In-House (Järviseudun Työterveys Oy) yhtiön osakkeista 450 kappaletta yhden euron kappalehintaan ja markkinayhtiön (Kallaveden Työterveys Oy) osakkeista 2 025 osaketta yhden euron kappalehintaan sairaanhoitopiirin valtuuston lainvoimaisen päätöksen jälkeen,

 

 

5.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki hyväksyy osaltaan osakassopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja perustamissopimuksen kummankin yhtiön osalta ja

 

6.      päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen liiketoimintasiirron perustettaville yhtiöille, valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään omaisuuden luovutuskirjan ja henkilöstösiirtosopimuksen sekä valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään mahdollisesti tarvittavia teknisluonteisia muutoksia ja täsmennyksiä yhtiöjärjestyksiin, perustamissopimuksiin ja osakassopimuksiin asiakirjoihin.

 

 

 

Liitteet

4

2172/2018 Työterveyden Inn House yhtiön yhtiöjärjestys

 

5

2172/2018 Työterveyden Inn House yhtiön osakassopimus

 

6

2172/2018 Työterveyden Inn House yhtiön perustamissopimus

 

7

2172/2018 Työterveyden markkinayhtiön yhtiöjärjestys

 

8

2172/2018 Työterveyden markkinayhtiön osakassopimus

 

9

2172/2018 Työterveyden markkinayhtiön perustamissopimus

 

                                                      Valmistelija                                                         

Petri Kangasperko

puh. +358 44 718 8900

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

                                                      Työterveyshuollon johtaja Petri Kangasperko ja va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen esittelevät asiaa kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy työterveyshuollon johtajan esityksen.



 

 

Päätös                                          Työterveyshuollon johtaja Petri Kangasperko oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Kangasperko poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi ja jäsenet Minna Reijonen sekä Erkki Virtanen poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa