Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.09.2018/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 66

Asianro 7651/12.05.03/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Kuopion kaupungin nuorisotilojen aukioloaikojen ja koulupäivien päättymisten yhteensovittaminen

 

 

                                                      Valtuustoaloite 14.8.2018

                                                      Kari Loponen ja Tuula Savolainen sekä 14 muuta valtuutettua

 

Kuopion kaupunki järjestää iltapäiväkerhotoimintaa ensimmäisen luokan ja erityisluokan oppilaille sekä jos ryhmissä on tilaa, niin myös toisen luokan oppilaille. Keväällä 2018 hakeneista lähes 150 toisen luokan oppilasta ei saanut silloin kerhopaikkaa. Toisen luokan oppilailla koulupäivä päättyy usein jo klo 13 mennessä. Myös osalla kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden vanhemmista on huolia lapsen pärjäämisestä yksin kotona koulupäivän jälkeen.

 

Kouluilla on omaa kerhotoimintaa, mutta se on vähentynyt aiemmista vuosista - jonkin verran sitä on, mutta yleensä kerran viikossa kerhokohtaisesti 1-2 tuntia eikä se näin ollen ole säännöllistä jokapäiväistä toimintaa.

 

Neljästätoista nuorisotilasta pääosa avautuu klo 15. tai myöhemmin - viidessä tapauksessa klo 14, yhdessä klo 13 ja yhdessä on iltapäiväkerhotoimintaa 13 -

15. Nuorisotilat eivät ole yhtä lukuun ottamatta joka päivä auki, vaan esimerkiksi joka toinen päivä (ma-ke-pe), neljänä päivänä viikossa tai vuoroviikoin eri päivinä. Näin ollen säännöllinen jokapäiväinen aukiolo ei toteudu nuorisotiloissa.

 

Nämä aukiolojärjestelyt edesauttavat myös sitä, että mm. kolmannen ja neljännen luokan oppilaille ei jää koulun päätyttyä niin paljon yksin vietettyä aikaa ennen huoltajien töiden päättymistä. Lisäksi nuorisotalojen toiminta ja työntekijät tulevat tutuiksi jo ennen murrosikää ja näin muodostuu luonteva polku myös varsinaisten nuorisopalvelujen käyttöön.

 

Jokapäiväisellä säännöllisellä nuorisotilojen aukiololla on merkitystä myös nuorisotilojen pääkäyttäjille eli nuorille.

 

Esitämme, että nuorisotilojen aukioloaikoja aikaistetaan koulu- ja nuorisotilakohtaiset tarpeet huomioiden alkamaan viimeistään klo 13 jokaisena koulupäivänä - tarvittaessa tapauskohtaisesti klo 12. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan yhteistoimintaa ja se tulee huomioida myös tulevan talousarvion laadinnan yhteydessä. Näin annetaan lapselle mahdollisuus toimintaan ja harrastuksiin valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa yksinäisen arki-iltapäivän sijaan.

 

Näemme aloitteen tukevan Kuopio 2030 strategiaa, jossa hyvinvoivan Kuopion osalta korostetaan varhaista tukea sekä turvallista ja viihtyisää elinympäristöä. Strategiassa todetaan, että Kuopiossa lapset ovat etusijalla, täällä on hyvä kasvaa ja Kuopio on paras paikka lapsille perheineen.

 

 

 

 

 

Päätös                                          Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa