Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 10.10.2018/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

§ 50

Asianro 524/07.03.01/2018

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin välinen palvelusopimus turvallisuusverkon palveluista

 

Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen 25.9.2018:

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päätti 24.1.2018 kokouksessaan hyväksyä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin välisen palvelusopimuksen turvallisuusverkon palveluista.

 

EU tietosuoja-asetus (GDPR) on astunut voimaan 25.5.2018. Asetus vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn ja edellyttää kirjallista sopimusta asiakkaan ja palvelutoimittajan välillä, kun toimittaja käsittelee henkilötietoja asiakkaan lukuun.  

 

Valtorin TUVE -yksikkö käsittelee palveluissaan pelastuslaitosten TUVE
-palveluita käyttävien henkilöiden tietoja. Valtori on laatinut esityksen henkilötietojen käsittelysopimukseksi pelastuslaitoksen ja Valtorin TUVE
-yksikön välillä. Tämä sopimusesitys on toimitettu Pohjois-Savon pelastuslaitokselle käsittelyä varten (Liite).  

 

Parhaillaan Valtorin TUVE -yksikkö valmistelee henkilötietojen käsittelytoimien selosteita, joiden pohjalta laaditaan asiakkaiden informointiin tarkoitetut dokumentaatiot niistä palveluista, joissa Valtorin TUVE -yksikkö toimii rekisterinpitäjänä. Valtori TUVE -yksikkö tiedottaa asiakkaille dokumentaation saatavuudesta niiden valmistuttua.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                            Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päättää hyväksyä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin TUVE -yksikön välisen Tietojenkäsittelysopimuksen ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Liitteet

7

524/2018 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin TUVE -yksikön välinen Tietojenkäsittelysopimus TUVEDno-2018-322

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Erkki Asikainen

puh. +358 17 18 8102

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                          Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päättää hyväksyä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin TUVE -yksikön välisen Tietojenkäsittelysopimuksen ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

 

Päätös                                          Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta hyväksyi Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin TUVE -yksikön välisen Tietojenkäsittelysopimuksen ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa