Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 13.09.2018/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 45

Asianro 7289/00.01.01/2018

 

 

Maaningan pitäjäraadin kokouksen 13.9.2018 keskustelu- ja muut asiat

 

 

 

1.                                         Ulkoliikuntavälineiden asentaminen

Pitäjäraati on hankkinut ulkoliikuntavälineitä Maaningan kirkonkylälle ja Käärmelahteen. Laitteiden asentamiseksi on pyydetty tarjousta laitteiden toimittajalta ja liikelaitos Mestarilta.

                                                     

Asentamisen hankintaprosessi tulisi toteuttaa sen kaupungin palvelualueen toimesta, jolle se lähtökohtaisesti kuuluu. Yli 4000 euron tavara- tai palveluhankinnasta on tehtävä ensin viranhaltijapäätös ennen kuin varsinaista hankintaa voidaan toteuttaa.

 

2.      Haja-asutusalueiden asiointiliikenteen tilanne tällä hetkellä.

 

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja:

Käsitellään kokoukselle tulleet muut asiat.

 

 

Päätös

 

                                                      Ulkoliikuntavälineet. Konsultoidaan asiasta vielä hyvinvoinninpalvelualueen virkamiehiä. Paikan suhteen voidaan myös vielä käydä keskustelua.

 

Keskusteltiin asiointiliikenteen tilanteesta.

 

Keskusteltiin Taajaman uudisrakentamisen tilanteesta. Otetaan esille seuraavaan kokoukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa