Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.10.2018/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

278 §

8.10.2018

 

§ 75

Asianro 8106/02.03.01/2018

 

 

Vuoden 2019 veroprosentit

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 8.10.2018 278 §

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan on ilmoitettava verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla kun se vahvistaa tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan verohallitukselle samalla kuin tuloveroprosentti.

 

Kuopion tuloveroprosentti on ollut 20,50 vuodesta 2014 lähtien.

 

Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit muuttuivat kiinteistöverolain (2.11.2017/724) mukaan vuodelle 2018. Näillä ei ollut vaikutusta Kuopion kiinteistöveroprosentteihin.

 

Kiinteistövero-
prosentit

Vaihteluväli 2019

Kuopio 2018

Kuopio 2019

Yleinen

0,93 - 2,00

1,30

1,30

Vakituinen asuin-
rakennus

0,41 – 1,00

0,52

0,52

Muu asuinrakennus

0,93 – 2,00

1,10

1,10

Voimalaitos

enintään 3,10

2,50

2,50

Rakentamaton
rakennuspaikka

2,00 – 6,00

3,00

3,00

 

Valtuusto voi kiinteistöverolain 13 a §:n mukaan määrätä yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi. Kaupunginvaltuusto ei ole määrännyt yleishyödyllisille yhteisöille erillistä kiinteistöveroprosenttia, koska sen määrääminen ei ole kaupungin näkökulmasta tarkoituksenmukaista. Verohuojennusta on mahdollista hakea verohallinnosta. Kiinteistöveroprosentit ovat olleet samalla tasolla vuodesta 2013 lähtien.

  

Vuoden 2019 talousarvion valmistelun lähtökohtana on ollut, että veroprosentit pidetään ennallaan.

 

 

 

Vaikutusten arviointi         Merkitään, että asia on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan neutraali.

  

 

                                            Valmistelija                                          

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion vuoden 2019

•  tuloveroprosentti on 20,50 %

ja kiinteistöveroprosentit ovat

•  yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
•  vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,52 %
•  muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,10 %
•  voimalaitosrakennus 2,50 %
•  rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
•  yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia.


Päätös                              Merkittiin, että va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen antoi kokouksessa kaupunginhallitukselle rahoituskatsauksen.

 

Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 


 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että Kuopion vuoden 2019

•  tuloveroprosentti on 20,50 %

ja kiinteistöveroprosentit ovat

•  yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
•  vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,52 %
•  muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,10 %
•  voimalaitosrakennus 2,50 %
•  rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
•  yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia.

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa