Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.11.2018/Pykälä 313

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 313

Asianro 2905/00.01.00/2018

 

 

Servica Oy:n lainaehtojen ja konsernitilin limiittivaltuuden hyväksyminen

 

 

 

                                                      Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 11.6.2018 § 52 hyväksyä Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän liiketoimintakaupan periaatteet sekä keskeiset kaupanehdot seuraavasti: kauppahinta on 22 miljoonaa euroa, josta konvertoidaan oman pääoman ehtoiseksi pääomalainaksi 7,5 M€ ja sijoitetun vapaan oman rahastoon omaksi pääomaksi 14,5M€. Lainan korko on 4 % p.a. ja takaisinmaksuaika 10 vuotta alkaen 1.1.2020. Kaupunginvaltuusto valtuutti kaupunginhallituksen päättämään tarkemmin lainaehdoista.

 

Kaupunginvaltuuston 22.10.2018 § 280 ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston 29.10.2018 § 23 tekemään päätökseen perustuen liikelaitoskuntayhtymä puretaan 31.12.2018 heti liiketoimintakaupan jälkeen. Liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen § 23 mukaan liikelaitoskuntayhtymän nettovarallisuus siirtyy sen jäsenille jäsenosuuksien suhteessa. Nettovarallisuus muodostuu em. kauppahintasaamisesta, josta Kuopion kaupungin osuus on 11.336.600 euroa (51,53 %) ja sairaanhoitopiirin osuus 10.663.400 euroa (48,47 %).

   

Kaupunginvaltuuston 11.6.2018 § 52 päätökseen perustuen Kuopion kaupungin tulee sijoittaa saamastaan nettovarallisuudesta Servica Oy:n omaan pääomaan, sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP) 7.471.850 euroa ja myöntää yhtiölle lainaa 3.864.750 euroa. Käyttötarkoitus huomioiden laina on tarkoituksen mukaista käsitellä pääomalainana, joka merkitään Servica Oy:n taseessa vieraaseen pääomaan. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuusto on 29.10.2018 § tehnyt vastaavan sisältöisen päätöksen.

 

Pääomalainasopimus liitteenä.

 

Pitkäaikaisen lainan lisäksi Servica Oy:llä tulee olemaan lyhytaikaisen rahoituksen tarvetta vuoden 2019 alussa. Servica Oy:n aloittamiseen liittyen maksetaan pois aiemmat liikelaitoskuntayhtymän ulkopuoliselta rahoittajalta ottamat pitkäaikaiset lainat, mikä aiheuttaa maksuvalmiushaasteita vuoden 2019 alussa. Kuopion kaupungilla on käytössään nk. konsernitili, jonka piiriin myös Servica Oy:n maksuliikennetili liitetään. Kuopion kaupungin hallintosäännön 79 § mukaan kaupunginhallitus on päätösvaltainen toimielin päätettäessä konsernitilin korkoehdoista kaupungin ja tytäryhtiöiden välillä.

 

 

                                                     

 

                                                     

 

 

 

 

 

1

29015/2018 Servica Oy pääomalainasopimus

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan pääomalainasopimuksen ja että Kuopion kaupunki sijoittaa saamastaan nettovarallisuudesta Servica Oy:n omaan pääomaan, sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP) 7.471.850 euroa ja myöntää yhtiölle lainaa 3.864.750 euroa. Laina on pääomalaina, joka merkitään Servica Oy:n taseessa vieraaseen pääomaan seuraavin ehdoin:
-  laina-ajaksi 10 vuotta 1.1.2020 lukien
-  laina lyhennetään tasasuuruisissa erissä puolivuosittain 30.6.  
    ja 31.12.
-  lainan koroksi kiinteä vuotuinen korko 4 %.

Pääomalainasopimukseen voidaan tehdä vähäisiä muutoksia kansliatoimenpitein.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Servica Oy saa käyttää konsernitilin limiittiä ajalla 1.1.-31.12.2019 enintään 5 miljoonalla. Käytetyn limiitin osalta veloituskorkona käytetään 1 kuukauden euribor-korkoa, johon lisätään 0,5 prosenttiyksikön marginaali.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa