Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 345

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 345

Asianro 1169/10.02.02/2017

 

 

Hepomäen osayleiskaavaehdotus

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Hepomäkeen ja sen lähialueille on laadittavana osayleiskaava. Osayleiskaavasta tulee oikeusvaikutteinen ja se tulee vahvistuessaan kumoamaan kaava-alueen osalta kaupunginvaltuuston 11.12.2000 hyväksymän Keskeisen kaupunkialueen yleiskaavan. Osayleiskaava ohjaa alueen yksityiskohtaista suunnittelua. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavaluonnoksen 20.8.2018 (§ 225). Kaavaluonnos oli nähtävänä 10.9.–9.10.2018.

 

Kaavatyössä selvitetään alueen yleispiirteinen maankäyttö ja korttelirakenne, kaupunkikuvallinen hahmo sekä alueen liittyminen kaupunkirakenteeseen, liikenneverkkoon ja luontoon. Kaavan tavoitteena on osoittaa erityisesti kaava-alueen keskeisimpien, rautatien ja Kaatopaikantien välisten osien teollisuus- ja varastokäyttövaraukset ja sovittaa jätekeskuksen kehittämistoimenpiteet ympäröivään maankäyttöön siten, että yksityisomituksessa olevien maa- ja metsätalousalueiden käyttö voi pääosin jatkua entisellään. Alueen liikenneverkko, muun muassa uudet katuyhteydet Vitostien ja Matkuksen suuntiin sekä jätekeskuksen ja uusien teollisuusalueiden kulkuyhteydet myös Karttulantien suuntaan, selvitetään.

 

Osayleiskaava-alueen pinta-ala on 1 550 hehtaaria. Kaava vastaa Kuopion kaupungin strategisiin tavoitteisiin ja on ilmastopoliittisen ohjelman mukainen ja se tukee elinkeinopoliittisia tavoitteita. Ratkaisu mahdollistaa alueelle 3 000–3 500 työpaikan verran teollisuusrakentamista. Alueen rakentuminen on kokonaisvaikutuksiltaan positiivinen.

 

Osayleiskaavasta on valmistunut kaavaehdotus, jota on työstetty vuoden 2018 syksyllä nähtävillä olleen luonnoksen ja siitä saatujen lausuntojen ja kannanottojen pohjalta. Lausuntoihin ja kannanottoihin on laadittu myös vastineet. Seuraavina toimenpiteinä kaavaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Saatujen muistutusten ja lausuntojen pohjalta tarkistettu kaavaehdotus tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Vaikutusten arviointi                Vaikutukset on arvioitu kaavaselostuksessa.

 


 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi saadut lausunnot ja kannanotot ja hyväksyy laaditut vastineet sekä 3.12.2018 päivätyn osayleiskaavaehdotuksen siten, että se asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

 

Liitteet

1

1169/2017 Hepomäen osayleiskaavaehdotus, kaavaselostus 3.12.2018

 

2

1169/2017 Kaavaselostuksen liitekartat

 

3

1169/2017 Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

 

4

1169/2017 Luonnosvaiheen lausunnot ja kannanotot vastineineen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jaana Kostiainen

puh. +358 44 718 5436

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

                                                          Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Romppanen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merkittiin, että jäsen Veera Willman poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa