Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 27.02.2019/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


§ 14

Asianro 632/00.03.01/2019

 

 

Sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2019

 

 

 

                                                          Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Laura Natunen 21.1.2019:

 

                                                          Kaupungin hallintosäännön 5 luvun 6 §:n mukaan kaupungin toiminnot on järjestettävä ja toimintaa on johdettava siten, että kaikilla organisaation tasoilla ja kaikissa toiminnoissa on riittävä sisäinen valvonta. Toimielimet ja johtavat viranhaltijat (tilivelvolliset) vastaavat toiminnan sisäisestä valvonnasta kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti (Kh 19.12.2011 § 525).

 

Sisäisen valvonnan ohje velvoittaa valvontasuunnitelman laatimiseen vuosittain ja sen käsittelyyn lauta- tai johtokunnassa talousarvion käyttösuunnitelman osana tai erillisenä asiakirjana.  Kukin lauta- ja johtokunta hyväksyy oman alueensa vuosisuunnitelman.  Sisäisen valvonnan eri osa-alueisiin kohdistuvat riskit ja riskiarvioinnin muodostavat pohjan sisäisen valvonnan suunnitelmalle. Valvontasuunnitelman toteutumisesta raportoidaan vuosikolmanneksittain talousarvion seurantaraportoinnin yhteydessä.

 

Tilivelvolliset viranhaltijat vastaavat riskienhallintapolitiikan ja –menettelyjen toteutumisesta vastuualueillaan; muut viranhaltijat ja esimiehet ovat puolestaan vastuullisia toimimaan ohjeiden mukaisesti.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksyy sisäisen valvonnan suunnitelman vuodelle 2019.

 

Liitteet

5

632/2019 Sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2019

 

                                                          Valmistelija                                                           

Laura Natunen

puh. +358 44 718 8111

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy sisäisen valvonnan suunnitelman vuodelle 2019.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

                                                          Pöytäkirjaan merkittiin, että lautakunnan jäsen Maarit Laaksorinne poistui klo 17.10 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

 

 

 

15 §                                                                                                                                        Asianro 285/00.02.03/2019

 

 

Tiedoksiannot 2019 / Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

 

 

 

 

                                                    Saapuneet kirjeet:

 

-          Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kirje pelastuslaitoksille metsäpalojen lentohälytyksistä 2019 (465/2019), 14.1.2019,

-          Kuntaliiton viesti pelastuslaitoksille koskien nimeämispyyntöä ilmoitusmenettelyjen ja yhteistyöryhmien kehittäminen –hankkeeseen (667/2019), 18.1.2019,

-          Sisäministeriön kirje koskien edustajan nimeämistä Pelastustoimen onnettomuuksien ennaltaehkäisyn toimintaohjelma -hankkeen työpajoihin (1009/2019), 29.1.2019,

-          Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kirje koskien asiantuntijajäsenten nimeämistä kumppanuusverkoston yhteisiin työryhmiin (1088/2019), 1.2.2019,

-          Aluehallintoviraston täydennyspyyntö Pohjois-Savon pelastuslaitokselle koskien hallintokantelua Itä-Suomen pelastuslaitosten päätoimisen henkilöstön kelpoisuudesta (5328/2018), 6.2.2019,

-          Ympäristöministeriön öljysuojarahaston lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen 3. korvaushakemuksesta vuoden 2017 kustannuksista (10629/2018), 11.2.2019.

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 10.1.2019-17.2.2019.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta merkitsee saapuneet kirjeet tiedoksi ja päättää, ettei se ota viranhaltijapäätöksiä päätettäväkseen.

 

Liitteet

6

285/2019 viranhaltijapäätökset ajalta 10.1.2019-17.2.2019

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Panu Mönkkönen

puh. +358 17 18 8118

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee saapuneet kirjeet tiedoksi ja päättää, ettei se ota viranhaltijapäätöksiä päätettäväkseen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa